Hurrikaani Sandyn sotkemat suunnitelmat ja kotiinpaluu

On jo lokakuu 2013, ja on aika palata lähes vuoden takaisiin tunnelmiin. Kirjoittaminen on jäänyt kuluvan vuoden aikana melko minimiin, kun ennen tätä road trippiä minulle tullut välilevynpullistuma on hankaloittanut merkittävästi tietokoneella, ja tabletillakin, kirjoittamista. Riku on puolestaan tehnyt paljon töitä ja on parhaillaan valmistautumassa lähtöön aivan uudenlaisiin seikkailuihin! On kuitenkin korkea aika kirjoittaa matkapäiväkirja loppuun. Tarkoituksenamme on vielä jossakin vaiheessa muistella blogin sivuilla matkamme kohokohtia ja tehdä pientä yhteenvetoa. Kysymyksiä ja kommentteja saa mieluusti lähettää edelleen, jos jokin on jäänyt askarruttamaan.

Päivä 55 / 27.10.2012 / Fredericksburg, VA - Washington DC - Limerick, PA - New Tripoli, PA

Matkan kahdeksannen viikon lauantai käynnistyi leirintäalueella Virginian osavaltiossa. Kuuntelimme aamusta alkaen radiota, jossa kerrottiin itärannikkoa uhkaavasta hurrikaanista, ja pakkasimme tavaroitamme, koska tiesimme, että täyttä takakonttia ei voi myrskytuulen pauhatessa aukoa. Myrskyvaroituksista huolimatta Halloween-koristeet olivat vielä tälläkin leirintäalueella paikallaan.








Tarkoituksenamme oli viettää lauantaipäivä Washington DC:ssä. Riku oli selvittänyt etukäteen, että kaupungin lähistöllä olisi armeijatavaran kauppa nimeltään Full Metal Jacket, ja se olikin päivän ensimmäinen määränpäämme. Riku viihtyi kaupassa useamman tovin ja kauppias teki hänelle sopivan Paracord-rannekkeen.




Jatkoimme matkaa Washington DC:n keskustaan, jossa olimme ajatelleet käydä ainakin Capitolissa ja Lincoln Monumentilla. Molemmat kuitenkin jäivät haaveeksi, koska emme onnistuneet löytämään ainuttakaan parkkipaikkaa täpötäydestä kaupunkikeskustasta useasta yrityksistä huolimatta. Jouduimme siis tyytymään katselemaan kaupunkia auton ikkunoista. Pari tuntia parkkipaikkaa etsittyämme päätimme jatkaa matkaa kohti Philadelphiaa, koska hurrikaanin lähestyminen kävi yhä selvemmäksi.




Ajoimme Philadelphian lähellä sijaitsevaan Premium Outlet Malliin Limerickiin tekemään ostoksia, koska ahkerasta shoppailusta huolimatta vielä muun muassa osa tuliaisista oli ostamatta. Olimme paikalla vasta loppuillasta, joten shoppailuintoa jäi vielä seuraavallekin päivälle lähiseudun toiseen Premium Outlet Malliin. Vaikka nämä ostarit eivät olleet yhtä viihtyisiä kuin Bostonin ja Chicagon lähellä olleet, suosittelemme lämpimästi kyseisiä outletteja. Kaikilla näillä ostareilla on kymmeniä merkkituotekauppoja, ja hinnat sopivat pienemmällekin kukkarolle.

Illalla totesimme, että Philadelphiaan ei olisi kiva mennä sateella, koska suurin osa nähtävyyksistä olisi ollut ulkona. Päätimmekin jatkaa suoraan hieman pohjoisemmaksi viettämään reissun viimeistä leirintäalueyötä, KOA Allentowniin New Tripoliin, mutta tämän yön nukuimme jo autossa. Matkalla näimme talon, joka oli yltä päältä täynnä isoja, hehkulampun kokoisia, värivaloja. Näytti kuin superjouluvalot olisivat vallanneet talon! Harmi, ettei siitä ole kuvaa, melkein olisi pitänyt pysähtyä ikuistamaan se hirvitys. Sen rinnalla melkein hävettää, että aikanaan pidin naapurin pieniä välkkyviä jouluvaloja järkyttävinä.

Päivä 56 / 28.10.2012 / New Tripoli, PA - Easton, PA - Tannersville, PA - Easton, PA

Sunnuntaiaamun pääaihe oli sama kuin lauantainkin, eli hurrikaani tai vähintään todella voimakas myrsky oli lähestymässä, ja meidän oli keksittävä paikka, minne mennä sitä suojaan. Säätiedotteita tutkittuamme päädyimme siihen, että meidän kannattaisi jäädä suhteellisen lähelle lentokenttää, mutta kuitenkin Pennsylvanian osavaltion puolelle. Ahkeran TripAdvisor-tarkastelun jälkeen ja aiempien hyvien kokemusten perusteella menimme Hampton Inn -hotelliin Eastoniin. Yritimme ensin tehdä varauksen puhelimitse, mutta sitten menimme suoraan hotellille ja saimme mukavan huoneen. Tässä vaiheessa teimme varauksen kahdeksi yöksi, kun toivoimme, että pääsisimme vielä loppulomaksi New Yorkiin, vaikka se epätodennäköistä olikin.








Lähdimme viettämään sunnuntai-iltapäivää The Crossings Premium Outlet Malliin Tannersvilleen. Sitä ennen kävimme syömässä parhaassa roskaruokaketjussa, jonka maa päällään kantaa, eli paikassa nimeätään Five Guys. Uskomatonta mutta totta, myös minulle maistui tuon paikan hampurilainen ja vielä kaikilla mausteilla (sanoo ihminen, joka ei yleensä koske pitkällä tikullakaan esimerkiksi ketsuppiin tai sinappiin)! Salaisuus lienee heidän käyttämissään hyvissä raaka-aineissa mm. pihvin osalta.

Matkalla ostarille näimme ihmisiä huoltoasemalla jonoksi asti. Mekin tankkasimme, varmuuden vuoksi täyden tankin, ja nostimme käteistä. Linnut lensivät suurissa parvissa kuin Day After Tomorrow -leffassa.




Iltapäivä ja ilta menivät kuitenkin mukavissa merkeissä Premium Outlet Mallilla. Ostin mm. pari paitaa, joista tuli suosikkejani heti Suomeen palattuani, ja Riku löysi hyvän juoksutakin Under Armourilta - ja minä neuvottelin siihen pienen alennuksen :D (Jos ei muita lahjoja ole, niin puhelahjat nyt ainakin. Osoittautuivat käteviksi myös muutamilla hotelleilla.)

Illalla kävimme ruokakaupassa ennen paluuta hotellille, ja kauppa, etenkin vesihylly, oli ostettu lähes tyhjäksi. Löytyi sieltä kuitenkin evästä meillekin, ja eväinemme linnottauduimme hotellille odottamaan myrskyn nousemista.

Kahdeksannella viikolla listaan tuli yhteensä viisi osavaltiota lisää, joskin vierailut osassa niistä olivat kovin lyhyitä: North Carolina, Virginia, Maryland, Delaware ja Pennsylvania sekä District of Columbia. Kaikissa kuitenkin pysähdyimme vähintään jaloittelemaan. Maileja oli mittarissa noin 10 480, eli kahdaksannella viikolla taitoimme matkaa reilut 1 300 mailia.

Päivä 57 / 29.10.2012 / Easton, PA

Koko maanantaipäivä meni myrskyä odotellessa sisätiloissa. Päivällä oli vielä tarpeeksi hyvä sää käydä hakemassa ruokaa, mutta hyvää autopaikkaa ei kannattanut menettää, joten Riku kävi ruoanhakureissulla jalan. Osassa paikoista oli jo lappu luukulla.

Oli selvää, että myrsky vaikuttaisi koko itärannikkoon merkittävästi. Olimme varanneet majoituksen Manhattanilta New Yorkista matkamme kahdeksi viimeiseksi yöksi jo Suomessa, ja soitin paikan omistajalle peruakseni tulomme. Omistaja kertoi, että aluetta evakuoitiin parhaillaan. Olikin täysin oikea päätös olla lähtemättä pienen kaaoksen vallassa olevaan New Yorkiin. Myöhemmin huomasin netistä, että suunnittelemamme majapaikka oli myrskytuhojen vuoksi suljettu viikkokaupalla myrskyn jälkeen. Teimmekin varauksen hotelliin, jossa majoituimme parhaillaan, torstaihin asti. Onneksi varasimme huoneen tuolloin, koska tiistaina hotelli olikin jo aivan täynnä.

Tuuli ja sade yltyivät koko ajan. Juuri kun olin ehtinyt postata Facebookiin, etteivät sähköt ole menneet, ne menivät. Kello oli tuolloin vajaa kahdeksan illalla. Edessä oli yö ilman sähköä.

Olimme ladanneet iPadien akut täyteen, joten katsoimme iPadilta elokuvan taskulamppujen valossa. Kävin hotellin alakerrassa, mutta hotellin käytävät olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta, joten pysyttelimme huoneessamme. Jossakin vaiheessa uni tuli myrskyn pauhusta huolimatta.

Päivä 58 / 30.10.2012 / Easton, PA

Tiistaiaamuna nukuimme pitkään siksikin, koska sähköjä ei ollut. Aamiaissalissa oli tarjolla vähän leipää ja hedelmiä, joita hain meille hotellihuoneeseen. Sitten nukahdin uudestaan. Kun puoleltapäivin heräsimme, valot paloivat, ja sähkökatko oli ohi! Sade jatkui ulkona, ja lippu olisi kannattanut laskea alas lipputangosta ennen myrskyä, jottei näky olisi ollut näin surullinen:




Jossakin vaiheessa iltapäivää myös television elokuvapalvelu alkoi toimia. Näiden muutaman hotellipäivän aikana katsoimmekin mm. elokuvat Ted ja The Campaign, joista jälkimmäinen tuntuu suomalaisesta näkökulmasta aika absurdilta, mutta nähtyämme ja kuultuamme republikaanien ja demokraattien vaalitaistelua kaikessa hulluudessaan koko syksyn ajan, voimme hyvin sanoa, että The Campaign on varsin realistinen kuvaus siitä, mitä Jenkeissä tapahtuu vaalien alla!

Päivä 59 / 31.10.2012 / Easton, PA

Keskiviikkoaamuna hotelliaamiaisella oli varsin täyttä, ja salissa oli hyvin epätyypillisiä hotellivieraita. Lähialueen ihmiset olivat joutuneet jättämään myrskytuhoista kärsineet kotinsa ja tulemaan hotelliin. Parin kilometrin päähän hotellista sähköt palasivat vasta torstaina, joten saimme olla hyvin tyytyväisiä siihen, että kohdallamme sähkökatkos kesti vain yhden yönseudun.




Oli matkamme viimeinen kokonainen päivä Yhdysvalloissa. Hotellilta lähteminen ei kuitenkaan huvittanut, koska paikallisuutisissa oli jatkuvasti sanottu Pennsylvaniassa olevan myrskytuhoja ja ylimääräistä liikennettä pyydettiin välttämään. Lisäksi matkaväsymys painoi. Viimeisiksi päiviksi olisi varmasti riittänyt energiaa ilman myrskyä, mutta myrskyn sotkettua suunnitelmat katsoimme parhaaksi levätä ja ottaa rennosti.

Päivä 60 / 1.11.2012 / Easton, PA - Newark, NJ - Oslo

Torstaiaamuna oli aika pakata loputkin matkatavarat, luopua monista läpi Amerikan meitä palvelleista tavaroista ja sulloa rinkat niin täyteen kuin mahdollista. Luovutimme mukavalle respatyöntekijälle telttamme, kylmälaukkumme ja yhden makuualustan. Makuupussit ja täytettävän makuualustan Riku kiinnitti rinkkoihin, ja ne tulivat mukanamme Suomeen saakka. Parin dollarin tyynyt ja pyyhkeet lensivät hotellin roskalavalle (toisissa olosuhteissa olisimme toki luovuttaneet nämä kierrätyskeskukseen tms.). Hiustenkuivaajan jätin huonesiivoojalle.




Ajoimme Eastonista noin tunnin matkan New Jerseyn osavaltion puolelle Newarkin lentokentälle. Lähdimme liikkeelle puoliltapäivin, koska autonluovutus oli tehtävä alkuiltapäivästä, ja koska emme tienneet, olisiko matkan varrella viivytyksiä. Myrskyn jälkiä oli kuitenkin juuri tällä tieosuudella enää varsin vähän näkyvissä ja matka Newarkiin sujui nopeasti.




Kentällä ajoimme suoraan luovuttamaan auton. Auton tarkastus oli ohi hetkessä, ja sitten Hertzin työntekijä ajoi meidät oikean terminaalin eteen. Maileja matkamittariin oli kertynyt edellisenä kahtena kuukautena huimat 10 541 mailia yhteensä 31 osavaltiossa, vaikkei oikeasti tuntunut yhtään siltä, että olimme ajaneet (Riku oli ajanut ja minä matkustin sujuvasti vieressä) lähes 17 000 kilometriä!




Kentällä tavaroiden sullominen laukkuihin jatkui, ja Riku jätti hellät jäähyväiset häntä hyvin palvelleille, loppuun asti käytetyille Blend-merkkisille kengille. Jouduimme maksamaan yhdestä ylimääräisestä laukusta ylipainomaksua kun kiloja oli maksimimäärä 32, muttemme onneksi myös ylimääräisen laukun maksua. Aluksi vaaka näytti reippaasti yli 32 kiloa, joten käsimatkatavaroihin tuli muutama ylimääräinen kirja kannettavaksi.




Iltapäivä lentokentällä sujui lounastaessa ja odotellessa koneen lähtöä. Lentokentällä oli kovin ruuhkaista, koska alkuviikon lennot oli peruttu. Lähinnä se näkyi kentällä niin, että tarkastuksissa oli pitkät jonot. Lentomme lähti myöhässä, joten meillä oli aikaa lukea kirjoja ja ihmetellä mm. neljää alle kouluikäistä lasta, joilla kaikilla oli sylissään oma tablettitietokone.

Pääsimme matkaan kohti Osloa pari tuntia aikataulua jäljessä. Koska lentomme Oslosta Helsinkiin oli siirtynyt jo pari kertaa syksyn mittaan (älä koskaan lennä SAS:illa!), ei meillä ollut minkäänlaista kiirettä Osloon.

Päivä 61 / 2.11.2011 / Oslo - Helsinki

Lento saapui Osloon paikallista aikaa aamupäivästä. Edessä oli liuta turvatarkastuksia. Sitten väsytti niin paljon, että torkahdimme hetkeksi kentän lattialle. Ennen Helsingin koneen lähtöä kävimme syömässä hyvää, mutta hyvin hinnakasta sushia lentokentän Yo! Sushissa.

Lento Oslosta Helsinkiin oli onneksi lyhyt. Oli perjantai-iltapäivä/alku-ilta Suomen aikaa, ja Rikun isä oli meitä kentällä vastassa. Lämmin, paikoin polttavan kuuma Yhdysvaltain syyskesä vaihtui hetkessä Suomen marraskuisiin pakkaslukemiin.

Tavarat parvekkeelle (kaiken varalta, vaikkemme onneksi ötököille altistuneetkaan), itse pitkään kuumaan suihkuun, ja kotisohva ja oman sängyn lakanat tuntuivat oikein mukavilta hetken aikaa... Vaikkei siinä pitkään mennytkään, kun matkakuume alkoi jälleen jyskyttää mielessä. Takana oli niin upea matka, että vaikka sitä on yrittänyt kymmenin tuhansin sanoin ja sadoin kuvin tänne blogiinkin selittää, niin suurin osa jää silti kertomatta. Kumpikaan meistä ei vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään. Turha tätä on sen enempää selittää - ymmärrät varmasti mistä puhun, jos olet joskus vastaavan matkan tehnyt.

Jos unelmasi on tehdä road trip halki Amerikan, kaksi sanaa: Tee se!
-Liisa

- Posted using BlogPress from my iPad

Driving through the Great Plains - days 11-14

Day 11 / 9/13/2012 / Chicago, IL - Aurora, IL - Winterset, IA

Thursday morning it was time get back on the road. Since Yellowstone was getting closer, it was important to get the last hiking equipment. We had found out that there is an outdoor store called REI just outside Chicago on our route and we decided to stop there. The store was great, the employees knew their stuff, and I got great service and ended up buying hiking shoes, socks, pants, and a shirt. First time on our trip I bought more stuff than Liisa, which she keeps reminding me. After REI we also stopped to a premium outlet mall where things returned to normal and Liisa left the mall with more stuff than I did.

Our first plan was to drive to a campground but since the next day was going to be one of Liisa's most important days of the trip, a day in Madison County, we decided to drive all the way to Madison County. We called the motel that we had reserved for the next day, Super 8, and the owner, Bill, was kind enough to organize a room for us already the night before and wait for us until we got there. On the drive there we saw some amazing colors as the sky was the reddest we've ever seen.




Day 12 / 9/14/2012 / Winterset & Madison County, IA

The day in Madison County was, like I mentioned before, very important to Liisa and luckily the day couldn't have better. The sun was shining the whole day and it was warm but not too hot. We saw all the covered bridges that are famous in the area and saw all the important locations from the movie Bridges of Madison County. The movie was one of the major reasons why we went there as it is one of Liisa's all time favorite movies.




We also met a lot of locals who had been there during the filming of the movie and they had interesting little stories to tell about the film or the locations. The town of Winterset, where the movie takes place, is a great town and it's just the kind of small town where everybody is really nice and friendly. For example when I was taking a picture of Liisa in front of a barber shop, the barber came out just to offer to take a picture of both of us. He also told that he did all the haircuts for the movie, except for Clint Eastwood, who had his own hairstylist, 65 or 67, in total.




The area around the town is also great. It is a very beautiful area with hills and rivers and small country roads. Liisa was really excited about everything and had a great day and I wasn't too bored either, in fact I had a really nice day too.




In the evening was my highlight of the day, it was the second Man vs. Food stop of our trip. We went to the closest city, Des Moines, where there were two places to choose from: High Life Lounge and Jethro's BBQ. We chose the latter as we had problems finding the other place.

Unfortunately Jethro's was a little disappointing, Brisket Liisa had was a little cold and my food, I had a combo plate with pretty much every meat they had to offer, was ok but nothing compared to Dinosaur BBQ. Maybe I should have tried the Adam Emmenecker Challenge.

Day 13 / 9/15/2012 / Winterset, IA - Omaha, NE - Gretna, NE

From Winterset we wanted to take a smaller road and chose highway 92 west. It was a great choice as the sceneries were great and we got a totally different feel to the area than we would have on an interstate.












We stopped in Omaha to have a late lunch and take a quick look around. We met very friendly people at the tourist office who hoped we would have spent more time there. We wanted to be early at the campground so we continued forward after a walk at the Old Market area.

As we were in no hurry we kept the drive pretty short that day and for the first time on our trip we were in our campground when it was still light and I took advantage of that and went for a run. Although it was a short run, about 3-3,5 miles, it felt good after mostly sitting in a car for the past two weeks, of course we have done a lot of walking but still it was nice to go running. After the exercise we had a movie night in our tent and watched Safe House, which was a good action movie.

KOA West Omaha / Lincoln has been the best campground this far because of its good facilities. It was also KOA Value Kard Appreciation Weekend, so there were free activities and food available.

Day 14 / 9/16/2012 / Gretna, NE - Minden, NE - North Platte, NE

On Sunday we had a great drive. We first drove Interstate 80 but left it because we had heard good things about Pioneer Village in Minden, Nebraska. It has a lot of historic items from old cars to saddles and toys to old tools. Unfortunately when we got to Minden we found out that it was already closed for the day and it was only 5 pm.

We didn't want to go back to the interstate and wanted to try another smaller road, this time route 6 west from Minden and then 83/23 north to North Platte. Again this was a great decision and we saw some great sceneries in the prairies and a lot of very small towns, I mean very small. Some we passed even before we realized it was a town.
















We reached North Platte in the evening before sunset and were ready to relax in the motel room. We checked the room and what we found changed our plans. We found a bed bug. When we complained about it, the receptionist or the owner changed from nice to really rude. She didn't even offer us another room so we left the motel. We checked a few of the close by hotels and motels but they were too expensive and we decided to just sleep in our car. So we spend a night in the Walmart parking lot next to the RVs and trucks. Everything went well and we actually slept pretty well.
-Riku

- Posted using BlogPress from my iPad

Suuri, suurempi, Chicago

Päivä 9 / 11.9.2012 / Middlebury, IN - South Bend, IN - Chicago, IL

Kolmas telttayö ja neljäs KOA-leirintäalueella vietetty yö oli tiistaiaamuun herätessämme takana. Muurahaiset tallustelivat teltan päällä, mutteivät onneksi sisällä. Tämä taisi olla aamu, jolloin matkaan lähtiessämme poimin myös muurahaisen kaulaltani luonnon helmassa tekemämme matkatavaroiden järjestelyn jälkeen, edessä kun oli jälleen suurkaupunki. Mutta mehän olimme luonnon vieraana, ja se on eri asia kuin jos olisimme olleet sisätiloissa ja olisin siellä kohdannut vaikkapa saman muurahaisen.

Telttapaikka oli edellistä yötä parempi siltä osin, että se oli nurmikentällä, mutta valitettavasti juuri valtatien vieressä, ja heräsinkin useita kertoja liikenteen ääniin. Ennen kaikkea tie tuntui olevan yöllä rekkojen suosiossa. Leirintäalue Elkhart Co. / Middlebury Exit KOA oli muutenkin tähän mennessä vierailemistamme leirintäalueista huonoin mm. kylpyhuoneiden epäviihtyisyyden vuoksi. Käsienpesualtaaseenkin tuli vain ruskeaa vettä. Siksi ihmettelimmekin, miksi leirintäalue oli saanut KOA-ketjun President's Award -palkinnon vuonna 2010. Henkilökunta oli kyllä ystävällistä ja avuliasta, mutta tässä tapauksessa se ei tilannetta pelastanut.




Lähdimme ajamaan Middleburystä pienempiä teitä pitkin kohti South Bendiä, jonne menimme vain autohuollon takia. Auton "Maintenance required" -merkkivalo oli jo ennen Clevelandia välkkynyt autoa käynnistäessä ja muutama sata mailia myöhemmin mennyt päälle pysyvästi, joten halusimme hoitaa asian välittömästi pois alta. Soittaessani edellisenä päivänä Hertzin palvelunumeroon olimme saaneet tietää, että voisimme viedä auton mihin tahansa Firestone-liikkeeseen, ja että Hertzillä ja heillä on maanlaajuinen sopimus, joten lasku menisi suoraan Hertzille. Tämä toimi oikein hyvin ja nopeasti, ja kohdallemme osui jälleen loistava asiakaspalvelun ammattilainen. Olemmekin kohdanneet matkamme aikana lähinnä kahta tyyppiä asiakaspalvelussa työskenteleviä henkilöitä: a) työhönsä ja mahdollisesti myös elämäänsä kyllästyneitä, joita ei mikään voisi vähempää kiinnostaa ja b) avuliaita, ystävällisiä ja mukavia.

Oli 9/11 -iskujen vuosipäivä, ja se näkyi reittimme varrella puolitankoon laskettuina lippuina ja "We'll never forget" / "Emme koskaan unohda" -kyltteinä ja tauluina. Valitettavasti ne kaikki vilahtivat ohi ennen kuin ehdin ottaa kuvan.

Tietulleja oli runsaasti sekä Chicagoon tullessa että sieltä pari päivää myöhemmin lähdettäessä.




South Bendistä matkaa Chicagoon piti olla pari tuntia, mutta ajaessa meni pidempään, koska saavuimme Chicagoon juuri iltapäiväruuhkan aikaan. Navigaattori ehdotteli uutta reittiä parikin kertaa, ja lopulta ajoimme aivan ydinkeskustan halki. Minulle se tietenkin oli kuin kiertoajelu, mutta Rikulle se saattoi olla vähän stressaavampaa! Etenkin kun maan tapa näyttää olevan, että mitä ahtaampi väli, tietysti siihen pitää tunkea, ja tottakai ilman vilkkua. Onneksi olemme toistaiseksi selvinneet kolhuitta.







Yövyimme seuraavat kaksi yötä hostellissa, Chicago Getaway Hostel, joka todella on ansainnut saamansa kehut TripAdvisorissa. Hyvä hostelli on aina parempi kuin huono hotelli. Meillä oli oma huone ja jaettu kylpyhuone - versio, johon molemmat olemme tottuneet ja joka sopii oikein hyvin, kun saa omaa yksityisyyttä, muttei tarvitse maksaa lisää kylpyhuoneesta. Hostellin takapihalla oli parkkipaikka, johon saimme automme hintaan $25/vuorokausi. Hostellilla oli tarjolla myös aamiainen, joka kuului huonehintaan, samoin wifi, kuten kaikissa aiemmissakin majapaikoissa.




Illalla kävimme Ocean's Eleven -elokuvan kuvauspaikkana käytetyssä Emmit's-pubissa. Sitä ennen olimme ajatelleet mennä ostoksille keskikaupungille, mutta yllätykseksemme suuri osa kaupoista oli jo mennyt seitsemän tai kahdeksan aikaan kiinni, kun aiemmilla paikkakunnilla liikkeet olivat olleet yleensä avoinna yhdeksään tai kymmeneen. Eniten taisin iloita Chicagon metrolla matkustamisesta, koska se oli juuri sellainen kuin yhdessä suosikkielokuvistani eli Takaa-ajetussa (The Fugitive) :)










Päivä 10 / 12.9.2012 / Chicago, IL




Chicago-päivän ensimmäinen juttu oli mennä Michigan-järven rannalle. Lämmintä oli Celsius-asteina noin 30, joten olisi voinut mennä vaikka uimaan. (Aurinkovoidettakin olisi kannattanut laittaa muuallekin kuin poskipäihin ja nenänpäähän.) Rannan hiekka oli pehmeää ja olikin hassua, että pilvenpiirtäjät olivat aivan vieressä.




Chicago on iso paikka, ja kävelymatkaa kertyi enemmän kuin aiempina päivinä, koska kävelimme myöhemmin iltapäivällä myös Navy Pieristä Millennium Parkiin. Navy Pier oli aika muovinen, mutta meillä oli silti siellä tosi hauskaa :) Otimme itsestämme etsintäkuulutuskuvat valokuvakopissa ja kävimmepä pienessä maailmanpyörässäkin, kun Riku sai sinne ilmaisen lipun Ben & Jerry's -jonossa ollessaan (kyseisen naisen äiti ei uskaltanutkaan maailmanpyörään) - kaksi kertaa kuusi taalaa olisi ollut kyllä liian kova hinta, etenkin, kun olimme vielä menossa auringonlaskun aikaan katsomaan Chicagoa aika paljon korkeammalta, Willis Towerista.







Millennium Parkin yksi pääjutuista on "pilviportti", Cloud Gate (jota muuten käytettiin myös elokuvan Source Code kuvauksissa).




Toiseen Millennium-puiston pääkohteeseen eli suihkulähteelle (joka puolestaan on tuttu sarjan Pulmuset tunnareista) emme tämän yhden päivän aikana ehtineet, mutta näimme sen ja koko suuren kaupungin siis nimensä muuttaneesta, Empire State Buildingiakin korkeammasta, Willis Towerista (ent. Sears Tower). Riku kertoi, että torniin oli tullut hänen edellisen käyntinsä 2008 jälkeen uutena juttuna "Ledge" eli lännen puolella ikkunat ovatkin ulompana, ja ulokkeissa on lasilattia. Ensin emmin lasilaatikkoon menemistä, mutta uskalsin kuitenkin lopulta.
















Vietimme illan hostellilla, koska keskiviikkona edessä oli pitkä ajopäivä.

Päivä 11 / 13.9.2012 / Chicago, IL - Aurora, IL - Winterset, IA

Näimme ensimmäiset pilvet Chicagossa vasta kun olimme lähdössä kaupungista. Koko toisen lomaviikon ajan sää onkin ollut kyllä oikein hyvä - ellen väärin muista, ainoa sadekuuro osui juuri tälle torstaille ja silloinkin vasta, kun lähdimme ajamaan outleteilta kohti Iowaa. Vaikka välillä - kuten juuri torstaina - oli pilvistä, on ollut lämmintä.

Ensin siis ajoimme hostellilta matkan varrelle osuneeseen REI-ulkoilu- ja urheiluvälineliikkeeseen, josta Riku poistui isomman ostoskassin kanssa kuin minä (ja tällöin Riku kantoi vain omia ostoksiaan;) - valitettavasti tästä ei ole valokuvia todistusaineistoksi. Riku siis löysi mieleisensä vaelluskengät ja -housut sekä pinon kaikkea muuta, ja kun myyjät kovasti kauppasivat -10% alennuksen tuovaa jäsenyyttä, laskimme, että jäsenyys kustantaisi itsensä jo nyt 1. ostokerralla. Vasta lähdettyämme eteenpäin huomasimme autossa, ettei alennusta saanutkaan 1. ostoskerralla! Typerää.




Ajoimme Auroraan Chicago Premium Outlets -ostoskylään, koska en ollut edelleenkään löytänyt sopivaa laukkua. Käynti DKNY:n liikkeessä muutti asian, ja $229:n hintalapulla varustetulle laukulle jäi lopulta hintaa $64+verot :o Aidon, mutta kukkarolle sopivan merkkitavaran ystävien kannattaa siis pysähtyä matkan varrelle osuvaan Premium Outlets -ostoskylään (tai useampaan;).

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun lähdimme ajamaan kohti Iowan osavaltiota. Kesken matkan päätimmekin mennä Adelissa sijaitsevan KOA-leirintäalueen sijaan suoraan Wintersetiin ja yöpyä Super8-motellissa kaksi yötä suunnitellun ja aiemmin varatun yhden yön sijaan sen pelossa, että KOA ei olisikaan ollut hyvä valmistautumiseen Madison County ja Winterset -päivään, joka kuitenkin on ykköskohokohtani koko reissulla. Soitto motelliin, ja motellinomistaja Bill järjesti meille huoneen jo täksi yöksi. Matkalla ihastelimme auringonlaskun upeita värejä. Niin syvää punaista ei kumpikaan meistä ollut nähnyt taivaalla tätä ennen.




Päivä Madison Countyn katetuilla puusilloilla onkin sitten ihan oma tarinansa, joten sitä saatte vielä jonkin aikaa odottaa :) Olisi muuten mukava tietää, minkähän verran mukanamme on virtuaalimatkaajia näin matkan toisella viikolla - jos vaikka anonyymisti kommentoisitte jotain (vaikka vain että "täällä ollaan" ellei muuta), olisi tosi kiva :)
-Liisa

- Posted using BlogPress from my iPad

Ostoksia Wrenthamin outlet-ostoskylässä ja päivä Bostonissa

Päivä 4 / 6.9.2012 / Middleboro, MA - Wrentham, MA - Boston, MA

Ensimmäinen aamu leirintäalueella oli hieman viileä, mutta sää lämpeni nopeasti. Leirintäalue vaikutti suht eläväiseltä näin alkusyksystäkin. Syyspäivien lämpötilat eroavat Suomen koleudesta toki merkittävästi. Telttailijoita ei ollut kuin pari, mutta kaikenkokoisia matkailuautoja sen sijaan vähintään kolmekymmentä leirintäalueen eri puolilla, ehkä enemmänkin. Mökeissäkin näytti olevan asukkaita.











Maksettuamme majoituksen päärakennuksella järjestelimme matkatavaramme niin, että valmistauduimme ottamaan vain repun ja pienen lentolaukun Bostoniin. Tämä järjestely osoittautui toimivaksi suurkaupungissa, ja aiommekin tehdä samoin myös esim. Chicagossa. Pysäköintihalleista kun kuitenkin aina on jonkin verran matkaa hostelliin tai hotelliin, jossa yövymme.

Emme kuitenkaan lähteneet suoraan Bostoniin. Majoitusta maksaessamme kysyimme vinkkiä isosta ostoskeskuksesta Bostonin lähellä, ja meille suositeltiin leirintäalueelta puolen tunnin ajomatkan päässä ollutta ostosparatiisia nimeltään Wrentham Village Premium Outlets. Lähdinme ajamaan kohti Wrenthamia niin, että olimme perillä suunnilleen puoliltapäivin. Osoittautui, kuten toki nimestä olisi voinut päätellä, että kyseessä ei ollut vain ostoskeskus vaan iso ostoskylä - suomalaisen pikkukaupungin keskustan kokoinen!




Teimme ostoksia: Riku osti urheiluvaatteita -30% alennuksella (merkki on kuulemma jenkkihintoihin verrattuna kalliimpi Suomessa), itse ostin koruja ja vaatteita, ja alennus taisi olla kaikissa vähintään -50%. Riku yritti löytää myös vaelluskenkiä ja -vaatteita, mutta mieluisia ei vielä löytynyt, eikä myöskään minulle pikkulaukkua, jota kaipaan joka päivä enemmän ja enemmän (en ottanut sellaista lainkaan mukaan, koska ostan aina joka matkalta uuden).

Viiden tunnin ostosrupeaman päätteeksi kävimme syömässä paikan food courtissa, jollaisia on viime vuosina ilmestynyt Suomeenkin. Siis useita ruokailuvaihtoehtoja: kiinalaista, pizzaa, voileipiä jne. ja näille yhteinen iso alue, jossa on pöydät ja tuolit. Valitsimme tällä kertaa Sbarron pizzapalat. Pidämme molemmat smoothiesta, ja Riku meni ostamaan vielä sellaisen, mutta mikä pettymys: liikkeen nimi oli fresh-jotain, mutta mansikka-kiivi"smoothie" sisälsi kiivisiirappia jne. ja oli kaukana raikkaasta, tuoreista hedelmistä valmistetusta smoothiesta! Siispä jätettyämme juomatta siirapin ja syötyämme törkeän hyvät pizzapalat lähdimme etsimään autoamme suurelta parkkipaikalta ja kohti Bostonia.

Olimme alun perin ajatelleet menevämme torstaina Salemiin Bostonin lähelle, mutta tämän miellyttävän muutoksen suunnitelmiin vuoksi päätimme jättää Salemissa käynnin lauantaille. Sen sijaan ajoimme Bostoniin Quincyn kautta, näin saimme ihailla merenrantaa ja nähdä Bostonin piirtyvän vasten taivaanrantaa auringon jo laskiessa.




Ajoimme Bostonin keskustaan, ja meitä tervehtivät upeat punatiiliset vanhat rakennukset ja korkeat pilvenpiirtäjät. Olimme selvittäneet jo Suomessa, että Ritz-Carltonin alla on Millenium Parking Garage, joka olisi hostellimme lähellä ja johon auton voisi turvallisesti jättää hintaan $30/vuorokausi. Tätä protestoin pitkään, että hinta auton säilyttämisestä on lähes sama kuin hinta omasta yöpymisestä, mutta halusimme nähdä myös kaupunkeja matkamme varrella ja luonnollisesti haluamme pidempien pysähdysten ajaksi automme turvaan. Siispä kalliit pysäköintimaksut otettiin matkan kustannuksissa huomioon yöpymällä hostelleissa Saimme sentään auton sisätilaan - näimme myös ulkoparkkiksen, jossa hinta olisi ollut mukavat $29/vuorokausi.

Suunnistimme siis jalan muutaman korttelin päähän, keväällä auenneeseen HI Bostoniin. Siellä kohtasimme reissun seuraavan vastoinkäymisen: olimme varanneet 2 paikkaa 6 hengen sekadormista, mutta hostelli oli ylibuukattu, ja meidät olisi laitettu ensimmäiseksi yöksi eri dormeihin. Sehän ei tietenkään meille käynyt jo siksikin, että tavaramme olivat samassa laukussa. Emmekä ylipäätään halunneet eri huoneisiin. Mikä oli ärsyttävintä, tilannetta ei selitetty meille lainkaan ennen kuin meille vain ojennettiin eri huoneiden avaimet! Aikanme väänsimme asiasta, ja lopulta saimme heiltä sen verran rahaa kuin erotus on samassa huoneessa yöpymiseen toisessa hostellissa, 40 Berkeleyssä, joka ei majoita useampaa kuin yhtä vierasta dormeihin, eli saimme oman huoneen. Tähän meni paljon aikaa ja vaivaa, ja jouduimme siirtymään tavaroinemme (minäkin onneksi pystyin kantamaan jotain pientä) noin kilometrin verran toiselle hostellille, mutta palvelu ensimmäisessä oli niin surkeaa, ettei muuta vaihtoehtoa ollut.

Yövyimme lopulta molemmat yöt 40 Berkeleyssä. Hostellille sisäänkirjautumisen jälkeen kävimme kävelyllä kauniissa naapurustossa, jossa oli upeita taloja, ja istuimme iltaa läheisessä baarissa.








Baarista palatessamme kävimme hostellin viereisessä Seven-Elevenissä ostamassa vielä pientä iltapalaa. Sieltä löytyi ihan oikeaa smoothieta :) Hostellilla oli kaikista näkemistäni hostelleista paras oleskelutila - suuri, hyviä huonekaluja - joten hyödynsimme vielä sitä yön tunteina. Selviteltäviä asioita koskien jatkoreittiä riitti, joten blogipäivitykset jäivät siltä illalta. Respan väki halusi tietää, miten hyvää yötä sanotaan suomeksi, ja pidin heille pikakurssin siitä, miten h, y, ä ja ö sanotaan. Tällaiset pienet kohtaamiset ovat aina ulkomailla ollessa yhtä mukavia.

Torstai oli sään puolesta jo parempi päivä. Koko ajan on ollut kyllä lämmintä, mutta tiistaina ja keskiviikkona satoi aika lailla, emmekä olleet sen takia voineet mennä merenrantaristeilylle Cape Codissa. Liian kuumaa ei tarvitsekaan olla.

Päivä 5 / 7.9.2011 / Boston ja Cambridge, MA

Perjantaina lähdimme viettämään Boston-päivää puoliltapäivin valvottuamme edellisiltana myöhään. Sää oli puolipilvinen ja oli tosi lämmin. Olin huomannut hostellin antamasta esitteestä aamulla parinkin eri olutpanimon tehdaskierrokset. Molempia emme ennättäneet tehdä, mutta Samuel Adamsin olutpanimolla pääsimme vierailemaan. Menimme lähettyville metrolla - reissun ensimmäinen metromatka, ja jälleen yksi lisää listaan vierailluista metroista ympäri maailman - ja panimo oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Aulassa ennen varsinaista panimokierrosta oli esillä Samuel Adamsin tuotevalikoimaa ja historiaa.








Kierros tehtaalla päättyi oluenmaisteluun. Riku urakoi lasien tyhjennyksen meidän molempien puolesta :D Minäkin maistoi hieman, ja vaikken oluesta pidäkään (ja kun alkoholijuomat ovat muutenkin kiellettyjä välilevynpullistuman lääkkeiden vuoksi), oli olut, jota saa vain Bostonista hanasta, parasta koskaan maistamaani olutta. Lisäksi opimme oluenmaisteluvaiheet sisältäen värin ihailua, kirkkauden katselua ja sitä varsinaista maistelua :) Onneksi opas ei valinnut minua uhrikseen kysyessään eräältä joukosta, jotka ensimmäistä kertaa maistoivat Samuel Adamsin olutta, miksi - jo kyseinen nainen sai sen verran rankkaa buuausta kertoessaan, ettei pidä oluesta :D








Itselleni kierros ei ollut mikään elämys, mutta Riku selvästi tykkäsi - ja hyvä niin, etenkin kun hän joutuu ajamaan koko ajan ainakin ensimmäiset viikot. Oloni on kylläkin ollut viime päivinä jo yllättävän hyvä, joten ehkä pääsen ratin taakse vielä tulevien viikkojen aikana! Toki edelleenkään en voi esim. kantaa mitään, koska huomaan kyllä, että pullistuma muistuttaa itsestään ylimääräisestä rasituksesta, kuten matkatavaroiden siirtelystä. Flunssakin onneksi hellitti pian alettuaan, joten tässähän on päässyt ihan lomailun makuun!

Olutpanimolta jatkoimme jälleen metrolla kohti Harvardia, joka on itse asiassa Cambridgen puolella.




Iltapäivä oli jo pitkällä, joten menimme Harvardin metroaseman läheisen kirjakaupan kahvilaan lounaalle. Jaoimme wrapin ja patongin, ja tässä paikassa oli saatavilla myös kippo erilaisia meloneja (ilman mitään siirappeja/ks. edellinen päivä). Autoon kun on vaikea ottaa mukaan oikeastaan muita hedelmiä kuin banaaneja, etenkin kun meillä ei ainakaan vielä ole kylmälaukkua.








Myöhäisen lounaan jälkeen (ja ostettuamme pinon kirjoja) kävimme tietysti kävelyllä Harvardin yliopiston alueella. Eräs suomalainen nuori nainen tuli pyytämään, että ottaisin kuvan kamerallaan hänestä kuultuaan jutustelumme :)
















Harvardista menimme metrolla Fenway Parkiin juuri pahimman iltapäiväruuhkan aikaan. Ehdimme käydä vielä ostamassa kansion, johon säilömme kaikki luottokorttikuitit tarkistamista varten, sekä kortit ja esitteet, jotka säilytämme ihan vain koska haluamme :) Jokaisessa liikkeessä tarjotaan jäsenkorttia, niin myös tässä. "We are just visiting", olemme vain käymässä, tulee jo näin muutaman päivän jälkeen lähes automaattisesti meiltä molemmilta. Osa myyjistä kysyy sen jälkeen, mistä olemme. Tähän mennessä paras reaktio tuli myyjältä perjantai-iltana, kun hän kysyi, "Where is that?" eli missä se on :D

Jatkoimme kohti baseball-stadionia, kun yllättäen alkoi rankkasade ja lyhyt ukkosmyrsky noin puolta tuntia ennen kuin pelin olisi pitänyt alkaa, joten pelin alku viivästyi. Sitten ei enää satanut koko iltana. Tämän viivästyksen vuoksi meille jäi hyvää aikaa tehdä Red Sox -fanituoteostoksia :D Olimme jo katselleet etukäteen netistä, että Red Soxin tunnus, B-kirjain, on aika kivan näköinen. Ja kun kyseessä on tylsä, mutta amerikkalaisten keskuudessa valtavan suosittu laji, pitihän meidän yrittää samaistua joukkoon. Ostin svetarin (jota tosin en koko iltana voinut käyttää, kun muutenkin oli jo kuuma) ja Riku osti minimailan. Sopivaa lippistä ei Rikulle vielä löytynyt.




Menimme katsomoon jo kun valmistelut olivat käynnissä:








Sitten oli tietenkin kansallishymnien aika (vastassa siis oli Toronto Blue Jays), ja sitten päästiin seuraamaan peliä.




Mennessäni ostamaan kesken pelin vesipullon minulle kuitenkin tuli olo, että olen väärässä paikassa, koska kaikilla luki paidassa, lakissa tai jossain muualla Red Sox, joten kävin vielä katsomassa lippiksiä ja löysin meille molemmille sopivan koon, joten pystyimme sitten naamioitumaan aina tarvittaessa.








Peli itsessään on aivan käsittämättömän tylsä - etenkin kun ei ymmärtänyt kaikkea mitä tapahtui - vaikka Riku yrittikin kovasti selittää. Siksi ei ollut vaikea päätös lähteä pois kesken seitsemännen vuoroparin aikana, etenkin, kun Red Sox oli häviöllä.




Eniten illassa yllätti se, kuinka suuri stadion oli lähes jokaista paikkaa myöten täynnä, vaikkei ollut mikään ratkaiseva peli (kai). Mutta se näkyi, että bostonilaiset rakastavat omiaan ja jaksavat kannustaa heitä loppuun asti, ja lopputulos kai olikin tasaisempi kuin lähtiessämme ollut tilanne 1-5 (tai jotain sinne päin). Kannatti käydä kuitenkin!




Jatkamme pian matkaa, joten eilisen ja lauantain tapahtumien kertominen jää toiseen kertaan...
-Liisa

- Posted using BlogPress from my iPad