30 kohokohtaa Yhdysvaltojen road tripillämme / 30 highlights of our US Road Trip

Yhteinen Top 10 / Shared Top Ten

1. Vaihtelevat maisemat / The always changing scenery
2. Yellowstonen kansallispuisto / Yellowstone National Park
3. Scotts Bluffin kansallismonumentti / Scotts Bluff National Monument
4. Alcatrazin vankilasaari San Franciscon edustalla / Alcatraz prison island in front of San Francisco
5. Conanin nauhoitukset Warner Brosilla / Watching Conan live
6. Armeijan muistoesineiden museo / Museum of Military Memorabilia, Lexington VA
7. Teenmaistelu San Franciscon Chinatownissa / Tea tasting in San Francisco's Chinatown
8. Ostokset / Shopping: Premium Outlets Boston etc.
9. Pelaaminen Las Vegasissa / Gambling in Las Vegas
10. Auringonlaskujen metsästys / Chasing sunsets

Liisan Top 10 / Liisa's Top Ten

1. Madison Countyn katetut puusillat Iowassa / The covered bridges of Madison County, IA
2. Graceland, Memphis TN
3. Majakkavierailu / Lighthouse visit: Cape Cod Light
4. Paramount Pictures -kierros / Tour at Paramount Pictures
5. Piknik Pismo Beachilla Kaliforniassa / Picnic at Pismo Beach, CA
6. JFK-museo / Sixth Floor Museum, Dallas TX
7. Sillat matkan varrella / Bridges along the route
8. Valtatie 1 Tyynenmeren varrella / Pacific Highway 1
9. Monterey, California
10. Eureka Springs, AR

Rikun Top 10 / Riku's Top Ten

1. Dinosaur BBQ -ravintola / restaurant
2. Mohawk Trail
3. Pittsburg, Kansas
4. Samuel Adamsin olutpanimovierailu / Samuel Adams Brewery Tour
5. Kuolemanlaakson kansallispuisto / Death Valley National Park
6. Muir Woods, CA
7. Poet's Seat Tower
8. Cirque du Soleil KÀ
9. Yosemiten kansallispuisto / Yosemite National Park
10. Ajaminen / Driving

Onnistuneen road tripin aakkoset

Kotiinpaluustamme road tripiltä on nyt vuosi, ja muisteltavaa on riittänyt tasaiseen tahtiin. Haluamme vielä jakaa keräämämme road trip -tietouden ja kahden kuukauden aikana muodostamamme näkemykset lukijakunnan kanssa. Tässä ovatkin kootut vinkkimme onnistuneelle automatkalle Amerikan halki. Antoisaa matkaa - meille road trip oli yksi parhaista kokemuksistamme tähänastisen elämämme aikana! 

Aikataulua ja ajomatkoja ei kannata haalia liian tiukaksi, vaikka nähtävää riittäisi vuosiksi ja yhtäkkiä se kaikki pitäisi saada mahtumaan yhteen lomaan. Realistinen viikkotahti, jossa ehtii tehdä muutakin kuin ajaa, on suunnitteluvaiheessa noin tuhat mailia. Ajomatkaa kertyy käytännössä kuitenkin tarkkaankin Google Mapsin reittisuunnitelmaan verrattuna ainakin kymmenen prosenttia enemmän. Kahdeksasta täydestä matkaviikosta kahdella ajoimme lopulta vajaat 1800 mailia, lyhin ajoviikko sisälsi vajaat 700 mailia. Jos suunnittelee pitävänsä muutaman pitkän ajopäivän Interstatella kuten me teimme, ei sillekään päivälle kannata suunnitella 400 mailia pidempää ajomatkaa. Matkan aikana kannattaa ehdottomasti pitää myös lyhyitä ajopäiviä ja päiviä, jolloin autoa ei käytetä lainkaan. Reissun puolivälissä oli oikein oivallinen aika pysäköidä auto useammaksi perättäiseksi päiväksi hotellin parkkihalliin ja ottaa rennosti, jotta puhtia riitti road tripin toisellekin kuukaudelle.

Biisonit eli buffalot ovat kiinnostavia, mutta ne ovat oikeasti villieläimiä, eivät vain näytillä Yellowstonessa. Omaa hölmöyttään turisteja loukkaantuu tai jopa kuolee joka vuosi, kun lähestyy biisonia saadakseen sen unohtumattoman otoksen matkakuviinsa. Siispä järki käteen villieläinten kohdalla.

Chicken wings on mielestämme roskaruoan aatelia Subwayn ohella, joskin eri syistä. Erityisesti Kaliforniassa ja Texasissa, mutta myös useissa muissa osavaltioissa on kanansiipiin keskittyvä pikaruokaketju Wing Stop, josta löydät wingsit soosilla kuin soosilla. Reissun parhaat wingsit olivat kuitenkin tarjolla Gillette Stadiumilla Marlborossa, Massachusettsissa.

Drive-in -elokuva on ehdottomasti road tripiin kuuluva elämys, joten jos drive-in -elokuvia vielä Yhdysvalloissa tulevaisuudessa näytetään, mene ihmeessä! Yhdysvallat on kuitenkin drive-inin luvattu maa: elokuvien lisäksi ruoan ostaminen drive-inistä on toki tuttu juttu, mutta osuipa matkan varrelle myös mm. drive-in -pankkikin! (Tämä ei ole vitsi!)

Elämyksiä on tarjolla myös muualla kuin aivan tunnetuimmissa paikoissa, ja kokemuksemme mukaan positiivimmat yllätykset olivatkin muualla kuin suurimpien turistivirtojen keskellä. Tämä toki riippuu jokaisen matkaajan kiinnostuksen kohteista. Suosittelemme kuitenkin esimerkiksi tutustumista kansallismonumentteihin (meihin tekivät vaikutuksen Scotts Bluff Oregon Trailin varrella ja Muir Woodsin punapuut); vierailuja pienissä museoissa, kuten Museum of Military Memorabilia Lexingtonissa, Virginiassa; tehdasvierailuja, kuten Samuel Adamsin olutpanimo tai Jack Daniel´sin viskitislaamo; ja tietenkin käyntiä Madison Countyn katetuilla puusilloilla Iowassa.

Fahrenheitien muuttaminen Celsius-asteiksi onnistuu paremmin, kun muistat, että yli sata on tosi kuuma, yli 80 on tosi lämmin eli kuumempi kuin Suomessa melkein koko vuoden aikana, yli 60 on sopiva (yli 15 Celsius-astetta) ja alle 32 Fahrenheitin on pakkasta. Syyssäästä sanottakoon, että vaikka päivällä olisi t-paitakeli, yöllä on viileää.

GPS-paikannus kamerassa kannattaa pitää päällä jo vain senkin takia, että kuvissa olevien GPS-koordinaattien avulla kuljettu reitti piirtyy helposti kartalle.

Hyödynnä alennukset. Autoliiton jäsenkortilla saa American Auto Associationin (AAA) alennukset mm. majoituksesta, sisäänpääsymaksuista ja paljon muusta. Korttia kannattaa näyttää aina. Jos tarkoituksena on käydä useassa kansallispuistossa, edullisemmaksi voi tulla hankkia vuosilippu, jonka voi ostaa esimerkiksi jonkin kansallispuiston sisäänkäynniltä. Amerikka on myös luvattu kuponkien maa. Huoltoasemilla on kuponkikirjasia, karttojen yhteydessä on kuponkeja, supermarketeissa on kuponkeja...

Iltaisin auringon laskettua oli mielestämme hyvä aika ajaa seuraavan määränpään lähettyville yöpymään, niin valoisasta ajasta suurin osa jäi varsinaiseen lomailuun.

Juttele paikallisten kanssa. Omalta road tripiltämme parhaiten on jäänyt mieleen juuri keskustelut: yksi halusi oppia pari sanaa Suomea, toisella oli suomalaistaustaisia metsästyskavereita, kolmas vinkkasi käymisen arvoisia paikkoja. Näihin mukaviin kohtaamisiin kannattaa varautua pienillä tuliaisilla Suomesta (muutakin kuin meillä matkassa olleita salmiakkirasioita). Paikallisten vinkkaamana päädyimme mm. Eureka Springsin erikoiseen pikkukaupunkiin Arkansasissa.

Kerää muistot talteen valokuvina, videoina, esitteinä, matkapäiväkirjamerkintöinä ja erityisinä muistoina, kuten National Park Passport, johon voit kerätä leimoja kansallispuistoista, kansallismonumenteilta ja maisemareittien varrelta. Koostimme matkasta 120-sivuisen kuvakirjan, johon mahtui vain murto-osa matkalla otetuista kuvista. Kuvasimme myös muutamia pieniä videopätkiä matkan varrelta, ja niiden katsominen on tuntunut jälkeenpäin kuin paluulta kyseiseen päivään. Harmittaakin, ettei videopätkiä ole enemmän, ja tämän koettuamme aasiaisille videokamera kädessä kulkeville turisteille heruu hiukan enemmän ymmärrystä! ;) Yksityiskohdat unohtuvat nopeasti jokaisen päivän tuodessa jotain uutta, joten tallenna päivän tapahtumat (etenkin paikannimet) jo kouluajoilta tutuksi tukisanalistaksi, ellei varsinaiselle kirjoittamiselle ole juuri sillä hetkellä aikaa.

Lue karttaa navigaattorin käyttämisen lisäksi. Lähialueella voi olla jotakin hyvin mielenkiintoista, esimerkiksi jokin maisemareitti, joka ehdottomasti kannattaa ottaa huomioon reittivalinnoissa. Karttakirjan voi ostaa jo Suomesta etukäteen, kuten me teimme.

Matkatavaroista voi suurimman osan jättää ihan hyvin auton takakonttiin ja viedä mukaan majapaikkaan vain sillä stopilla tarvittavat tavarat. Tällä järjestelyllä emme herättäneet niin paljoa huomiota motelleissa ja hotelleissa kuin jos olisimme menneet paikkaan kuin paikkaan rinkat selässä. Täpötäyttä takakonttia vain ei kannata esitellä majapaikan pihassa, joten tavarat voi nostaa sisään autoon viimeisellä pysähdyksellä ennen majapaikan pihaa.

Näköalapaikkaan - olipa se esimerkiksi torni, majakka tai mäenrinne - kannattaa hakeutua niin kaupungeissa kuin mahdollisuuksien mukaan myös kaupunkien ulkopuolella. Vähän korkeammalta saa kattavan kuvan ympäristöstä ja voi bongailla jo vierailtuja nähtävyyksiä. Korkealle kipuaminen kannattaa: se tuli todistettua muun muassa Yellowstonessa, kun Grand Prismatic Spring näyttäytyi mäen päältä täysin erilaisena kuin lähteellä olevien kävelysiltojen varrelta. Paras aika mennä katsomaan näköaloja on juuri ennen auringonlaskua. Vierailemamme näköalapaikat on mainittu aiemmissa blogipäivityksissämme, mutta vielä uudestaan mainitsemisen arvoisia ovat etenkin Poet's Seat Tower Greenfieldissä, Massachusettsissa ja Coit Tower San Franciscossa, Kaliforniassa.

Operaattorivalinta kannattaa tehdä sen mukaan, missä päin road tripin toteuttaa. Valitsemallamme AT&T-operaattorilla ei ollut kuuluvuutta läheskään kaikkialla Yhdysvalloissa, joskin Yhdysvalloissa on ylipäätään aika paljon alueita, joissa verkkoa ei ole saatavilla.

Pikkukaupunkien leppoisa elämänmeno oli erinomaista vaihtelua suurkaupunkien sykkeelle, ja pikkukaupungeissa pysähtymiseen kannattaakin varata aikaa reittisuunnitelmiin. Erityisesti suosittelemme Wintersetiä Iowassa, Montereytä Kaliforniassa, jo mainittua Eureka Springsiä Arkansasissa ja Lexingtonia Virginiassa. Myös Dubois Wyomingissä Grend Tetonin ja Yellowstonen kansallispuistojen lähellä vaikutti mielenkiintoiselta.

Quesadillan nimellä ei Taco Bellissä taida olla mitään, mutta suosikkimme sen pikaruokaketjun valikoimassa oli chalupa. Chalupasien hyvä puoli oli myös se, ettei niissä ollut yhtä paljon kaloreita kuin esimerkiksi burritoissa. Pikaruokaketjujen ruokalistoilta suosittelemme Taco Bellin lisäksi myös Five Guysin hampurilaisia, Freddy'sin ranskalaisia, Wendy'sin BLT Cobb -salaattia,  Jack In The Boxin suklaakakkua ja todellisena jenkkielämyksenä drive-in -parkkipaikoin varustettua Sonic:ia. Pikaruokaketjujen ja ravintoloiden periamerikkalainen välimuoto on diner, joista suosikkimme oli Denny's. Ravintolaketjuista testasimme mm. Ruby Tuesdayn, TGI Friday'sin ja Applebee'sin, jotka kaikki ovat käymisen arvoisia, ellei paikallisista ravintoloista löydy sopivaa. Parhaat ruokaelämykset löytyvät tietenkin muista kuin ketjupaikoista: näistä mainittakoon etenkin Dinosaur BBQ Syracusessa, New Yorkin osavaltiossa; Wheatfields Eatery & Bakery Omahassa, Nebraskassa; Salito's Crab House & Prime Rib Sausalitossa, Kaliforniassa ja Pier 23 San Franciscossa. Edellä mainituista Dinosaur BBQ:n bongasimme ohjelmasta Kuuluisat kuppilat (Man Vs. Food) ja Pier 23:n Anthony Bourdainin San Francisco -jaksosta, ja näiden ohjelmien ruokapaikkasuosituksia kannattaakin bongailla matkasuunnitelmaan sen lisäksi, että paikallisilta ja majapaikoista saa hyviä suosituksia paikan päällä.

Suunnittele ja selvitä. Road tripistä tulee paljon antoisampi, kun se sisältää muutakin kuin valtatien tuijottelua. Interstaten varrella ei juurikaan saa vinkkejä mielenkiintoisiin paikkoihin, minne mennä, ja suurkaupunkien monikaistaisilla teillä on tiedettävä, mikä on seuraava määränpää. Vaikka pikkuteitä pitkin ajellessa paikasta A paikkaan B siirtymiseen menee enemmän aikaa, se on paljon antoisampaa, kuin suurimpia valtateitä pitkin matkustaminen. Muistathan myös, että aukioloajat voivat yllättää: jokin nähtävyys on voinut sulkea ovensa jo vaikkapa neljältä iltapäivällä (kokemuksia elävästä elämästä Nebraskasta). Tekemisiä ja käyntikohteita suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon myös, että esimerkiksi Gracelandissa ja vastaavissa kohteissa menee helposti koko päivä, ei vain pari tuntia, ja ruuhkien välttämiseksi paikalla kannattaa olla heti aamusta. Kun mahdollisia käyntikohteita ja majoitusvaihtoehtoja on selvitellyt etukäteen, jää aikaa varsinaiseen lomailuun. Me listasimme alustavaa päiväsuunnitelmaa Exceliin ja matkalla teimme muutoksia fiiliksen mukaan. Lisää matkan, reitin ja majoituksen suunnittelusta voit lukea blogin alasivuilta.

Tiet tulevat road tripillä (yllätys, yllätys) kovinkin tutuiksi. Interstatet ovat niitä isoimpia teitä, ja matkanteko on sujuvaa kun kaistoja riittää, mutta välillä kannattaa vaihtaa pienemmille teille. Vaikka matkanteko ei ole niin nopeaa, nähtävää on paljon enemmän, ja ajomatkoista tulee yhtä suuri elämys kuin pysähdyksistä matkan varrella. Teiden kunto vaihtelee osavaltioittain suuresti. Reittivalinnoissa kaikki parkway-nimellä merkityt tiet kannattaa ottaa matkasuunnitelmassa huomioon sekä maisemien että aktiviteettien vuoksi. Reittimme varrella hyödynsimme kahta: Natchez Trace Parkway ja Blue Ridge Parkway; katso myös viralliset National Park Servicen sivut: NTP ja BLRI. Samoin trail-nimellä merkityt tiet kannattaa sisällyttää reittivalintoihin: erityisesti mieleemme jäi Mohawk Trail. Eikä legendaarista Amerikan pääkatua, joka tunnetaan myös nimellä Route 66, voi tietenkään unohtaa. Maileja meille kertyi kahdessa kuukaudessa yhteensä 10 541, eli lähes 17 000 kilometriä. Vaikka se kuulostaa äkkiseltään suurelta määrältä, ei se paikan päältä tuntunut siltä.

Uskonnolla on Yhdysvalloissa selvästikin suuri merkitys, koska herran huoneita on tien varsilla varsin tiheään tahtiin. Meiltä vierailut näissä jäivät vähiin, mutta voisihan vauhdikas sunnuntaiseremonia olla road trip -hengen mukainen elämys sekin!

Varaudu yllätyksiin. Varmista, että vuokra-autosopimukseen kuuluu kaikki tarvittavat vakuutukset. Pidä mukana käteistä rahaa sen varalta, että luottokortti varastetaan tai ei yhtäkkiä toimikaan (varakassa säilytetään tietysti täysin toisessa paikassa kuin muu arvokas omaisuus on). Tankkaa auto ennen autiomaata. Jätä budjettiin muutama satanen tilaa ylimääräisille menoerille. Sää voi vaihdella polttavasta auringonpaisteesta voimakkaisiin ukkosmyrskyihin, rankkasateisiin ja tornadovaaraan, joten matkabudjetissa täytyy olla tilaa myös yllättäville hotelliyöpymisille.

Walmartin parkkipaikalla voi olla mahdollista yöpyä autossa. Joissakin osavaltioissa, kuten Kaliforniassa, tämä on kuitenkin kielletty. Samoin se voi olla kielletty yksittäisessä Walmartissa. Kokemuksemme yöstä 24 tuntia avoinna olevan Walmartin pysäköintialueella oli yöpymisvaihtoehtona varsin positiivinen.

XL-koot tulevat matkan varrella tutuksi. Pikaruokapaikan pieni juoma on Suomessa tarjoiltavan ison kokoinen ja supermarketeissa tavaraa myydään multipakkauksissa.

Yöpyminen KOA-leirintäalueilla osoittautui halvimpiin motelleihin verrattuna paljon paremmaksi vaihtoehdoksi paria kehnonpaa KOA-leirintäaluetta lukuun ottamatta. Kun leirintäalueöitä on tarpeeksi, sisätilamajoituksiin voi panostaa hieman enemmän. Hampton Inn osoittautui hyväksi, tasoltaan suunnilleen Sokos Hotelleja vastaavaksi ketjuksi, joskin niissäkin hotelleissa on eroja.

Zabriskie Point on Kuolemanlaakson näköalapaikka, joka jäi meiltä näkemättä, koska lähtömme kansallispuistoon viivästyi edellisen illan venähdettyä drive-in -elokuvissa. Toisaalta Kuolemanlaaksossa on tuskaisen kuuma, joten pitkä päivä olisi voinut olla turhan uuvuttava. Jos siis aiot piipahtaa kansallispuistossa vain päiväseltään, älä haali edelliselle illalle menoja ja ole skarppina liikkeellä jo kukonlaulun aikaan, kuten olimme Yellowstonessa. Näin saat päivästä irti paljon enemmän.

Å-kirjainta ei välttämättä tule yhtä ikävä kuin muita ääkkösiä, mutta tämä ongelma on oikeastaan jo kokonaan poissa, kun mukana kulkee oma tabletti tai tietokone ääkkösineen.

Älä hölmöile. Älä näytä turistilta: kartan voi tarkistaa ravintolan pöydässä kadunkulman sijaan, kamera pidetään kädessä huomaamattomasti eikä roikoteta kaulassa ja hellehattua käytetään korkeintaan muiden turistien seassa rannalla. Älä jätä mitään arvokasta näkyviin autoon äläkä pidä autoa sen näköisenä, että sillä parhaillaan reissataan halki maan. Pysäköi näkyvälle paikalle tilavimman, mutta syrjäisen reunapaikan sijaan. Tutustu kunkin osavaltion liikennesääntöihin ja toimi niiden mukaan.

Ötököiden aiheuttamaa vaivaa ja pahaa mieltä voi ennaltaehkäistä. Hyödynnä internetiä majapaikan valinnassa: katso muiden yöpyjien kokemukset TripAdvisorista (ei vain mahdollisesti sensuroidulta hotellivaraussivustolta), googleta majapaikan nimeä ja ´bed bugs´ ja tarkasta, löytyykö majapaikka Bed Bug Registrystä tai Bed Bug Reportsista. Tarkasta huone, etenkin sänky, jossa aiot yöpyä luteiden varalta jo ennen kuin tuot matkatavarasi samaan tilaan. Jos näet merkkejä luteista, vaihda majapaikkaa. Pidä matkatavarat suljettuna, poissa lattialta ja mahdollisimman kaukana sängystä - tämä on tärkeää myös siksi, etteivät torakat hyppää kyytiin. Pidä osa huoneen valoista tai tarvittaessa kaikki valot päällä, koska ötökät eivät pidä valosta. Hyödynnä kauppojen ötökkäkarkotteet kuten bug band, jos tarvetta. Saatavilla on myös hyönteissuojan sisältäviä matkalakanoita, jollaisen voi hankkia jo Suomesta.

Nämä olivat ensimmäiset mieleemme tulleet road trip -henkiset aakkoset: osaan kirjaimista oli tunkua, osan laatimisessa sai käyttää luovuutta. Monista tässä mainituista teemoista on lisää tarinaa aiemmissa blogipäivityksissä. Jotakin on jo varmasti unohtunutkin, mutta ehkä tästä välittyi jonkinlainen kokonaiskuva siitä, mitä asioita kannattaa ottaa matkalla huomioon.
-Liisa ja Riku

Viskitislaamon Jack, Suuret Savuiset ja sinisen mäenrinteen maisematie

Näiden viimeisten matkapäivitysten kirjoittaminen tuntuu haikealta melkein neljä kuukautta kotiinpaluun jälkeen. Vaikka jotkut yksityiskohdat, kuten eri leirintäalueiden erot, olisivat olleet paremmin mielessä matkalla ollessamme, oli oikea päätös nauttia tuolloin matkasta ja muistella tapahtumia nyt myöhemmin.

Kahdeksannella viikolla alkoi tuntua, että kohta palaamme takaisin kotiin, vaikka jäljellä oli vielä ”normaalin” lomamatkan eli vajaan kahden viikon ajan matkailua. Muutimme sen verran alkuperäistä suunnitelmaa, että ehdimme käydä mm. Jack Daniel’sin tehtaalla – se tietysti tarkoitti hieman tiukempia ajopäiviä Blue Ridge Parkwayn varrelle, mutta oli jälleen onnistunut valinta, koska saimme mahdutettua kahteen kuukauteen yhden mielenkiintoisen vierailukohteen lisää.

Päivä 50 / 22.10.2012 / Manchester, TN - Lynchburg, TN [Jack Daniel's Distillery] - Crossville, TN

Kahdeksannen matkaviikon aluksi olimme takaisin Tennesseen osavaltiossa. Maanantaiaamu alkoi oravakevennyksellä. Kymmenkunta oravaa leikitteli ja kisaili ympäri autoa. Välillä avasin ikkunan ottaakseni kuvia, ja pian ikkuna piti jo sulkea sen pelossa, että kohta meillä olisi orava sisällä!




Lähdimme Manchesterin KOA-leirintäalueelta kohti Lynchburgia paikallisen postin kautta. Edellisinä seitsemänä matkaviikkona takakontti oli täyttynyt, ja olimme päättäneet lähettää osan ostoksistamme postitse kotiin. Yksi ylimääräinen matkalaukku ei nimittäin olisi riittänyt, jos olisimme yrittäneet tuoda kaiken mukanamme paluulennolla. ;) Laskimme, että paketti olisi suunnilleen samaan aikaan kanssamme perillä Suomessa, ja niinhän siinä lopulta kävikin. Lähetimme lähinnä painavia ja tilaa vieviä ostoksia: kirjoja ja Monopoly-lautapelit, ja laatikon täytteenä oli vaatteita. Lähetyksen paino oli reilu 36 paunaa, eli noin kuusitoista ja puoli kiloa. Hintaa sille tuli suunnilleen saman verran kuin ylimääräisistä matkatavarakiloista olisi tullut. Postittamista varten kannattaa kirjoittaa jo etukäteen lista tavaroista, joita on lähettämässä, ja niiden arvoista. Se nopeuttaa huomattavasti asiointia postin kassalla, kun ei tarvitse alkaa siinä laskemaan. Me laitoimme postipakettiin myös kuitit mukaan siltä varalta, jos paketti olisi kiinnostanut tullia –kaikki tiedot olisivat olleet valmiita.




Saavuimme Lynchburgiin Jack Daniel’sin viskitislaamolle alkuiltapäivästä. Puiden rungot ovat mustuneet tehtaan takia, ja epäselväksi jäi, kuinka kovat ympäristövaikutukset tällä on, mutta puunrungot ja vihreät lehdet näyttivät kauniilta.




Tislaamolla on kahdenlaisia kierroksia: tehdasesittelyjä ja maistiaisia. Tehtaan esittelykierrokset ovat maksuttomia, maistiaiskierros olisi maksanut muistaakseni $10. Etenkään minua ei maistiaiskierros kiinnostanut, eikä Rikukaan halunnut sille, joten menimme tutustumaan tehtaaseen. Kierrokseen sisältyi koko valmistusprosessin esittely, käynti alkuperäisessä toimistorakennuksessa ja lähteellä, jonka tasaisesti läpi vuoden yhtä kylmänä pysyvä vesi on olennainen osa Jack-herran viskiä.




Tapasimme tislaamolla suurten järvien alueella, Michiganin osavaltiossa, asuvan miehen, jolla oli suomalaistaustaisia metsästyskavereita. Hän oli aivan innoissaan, kun selvisi, että olemme Suomesta. Olimme ottaneet mukaan muutaman salmiakkirasian, ja mies kerrassaan liikuttui, kun annoimme kaksi rasiaa hänelle, jotta hän voisi antaa ne kavereilleen! Juuri tällaiset pienet juttutuokiot painuivat hyvin mieleen matkallamme.

Jack Daniel’silla on tehty taidetta siitä, kuinka viskitynnyreistä otetaan itse tuotteen ohella jokainen dollari irti. Tehtaalta voi ostaa jopa oman tynnyrin, josta saa noin 250 pulloa viskiä ja tynnyrin päälle oman nimensä! Ihan halpaa lystiä se ei ole, koska osavaltion veroista riippuen tynnyri maksaa 8 000 - 12 000 dollaria. Viskinvalmistukseen käytettyjen tynnyreiden puolikkaita myydään oppaan kertoman mukaan myös Walmarteissa isoina kukkaruukkuina, ja Lynchburgin keskustassa näimme tynnyrinpuolikkaiden lisäksi myös muita tapoja, joilla käytettyjä tynnyreitä hyödynnettiin:







Hyvä esimerkki Amerikan ihmemaan kummallisuuksista on, että maailman kuuluisin viskitislaamo sijaitsee dry countyssä, eli alueella, jolla ei saa myydä alkoholia! Tehtaalla myydään kyllä pulloja, ja sisältö vain ”sattuu olemaan” pullossa. ;) Tislaamolla myytäviin pulloihin saa viiden dollarin lisämaksulla kaiverruksen. Mikä mainio lahja viskinystävälle, ja Riku osti myös ”virallisen road trip -pullon” itselleen muistoksi.

Ajoimme yöksi Crossvillen KOA-leirintäalueelle, joka oli sopivasti matkamme varrella Great Smoky Mountainsin kansallispuistoon. Kansallispuistoa lähempänä olevilla leirintäalueilla telttapaikat olisivat olleet parikymmentä dollaria kalliimpia.

Päivä 51 / 23.10.2012 / Crossville, TN - [Great Smoky Mountains: Cades Cove - Clingman's Dome] - Swannanoa, NC

Tiistaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Great Smoky Mountainsin kansallispuistoa. Smokies on maksuton kansallispuisto toisin kuin aiemmat vierailemamme, ja ylipäätään ainoa isoista Yhdysvaltojen kansallispuistoista, jossa park ranger ei ole perimässä puiston portilla automaksua. Osa puistosta on Tennesseen osavaltiossa ja osa North Carolinassa, joten päivän aikana siirryimme jälleen uuteen osavaltioon.

Koska oli matkan toiseksi viimeinen tiistai, oli jo aikakin käydä syömässä Ruby Tuesday -ravintolaketjussa. Lounas siellä oli ihan ok, muttei yltänyt esimerkiksi TGI Friday’sin tasolle. Positiivista Ruby Tuesdayssa on salaattibuffet, josta saa koota haluamansa annoksen. Salaattibuffetin sai yhdistettyä valitsemaansa annokseen parilla dollarilla, tai jos sen olisi ottanut pelkästään (mikä sekin olisi riittänyt – minulta jäi puoli pääruokaa syömättä), olisi se ollut kymmenisen dollaria.




Iltapäivän aikana ei Smokiesilla ehtinyt paljoa. Nimesimme Great Smoky Mountainsin kansallispuiston mummopuistoksi, koska joka puolella oli mummoja ja vaareja taitettavien tuoliensa kanssa istuskelemassa milloin missäkin sekä ajelemassa puolet nopeusrajoituksesta pitkin kansallispuiston teitä. Tämä hidaste kannattaa ottaa huomioon suunnitellessa ajomatkojen pituuksia täällä, koska ylipäätään hitaat tiet muuttuivat vielä hitaammiksi (tuskallisen hitaiksi).

Cades Coven reittiä oli suositeltu kansallispuiston kotisivuilla, joten lähdimme ajamaan ensin sinne. Pysähdyimme lyhyesti reitin keskivaiheilla olevalle vierailukeskukselle, josta haimme jälleen leiman Rikun kansallispuistopassiin. Maisemat reitin varrella olivat kauniita, mutta suuremman vaikutuksen teki reitti, jota pitkin ajoimme sisemmälle puistoon. Valo siivilöityi kauniisti puiden latvojen läpi.




Iltapäivä meni ohitse nopeasti, joten meidän täytyi kiiruhtaa auringonlaskua varten Clingmans Domelle, joka on Tennesseen osavaltion korkein kohta (6643 jalkaa). Auringonlasku oli upea, mutta koska autoja oli kivunnut korkealle kymmenittäin, lähdimme pian auringon laskettua näkyvistä ajamaan eteenpäin, kun muut vielä jäivät ihastelemaan jäljellä ollutta hehkua. Clingmans Dome on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.




Smokiesilla olisi ollut useita muitakin mielenkiintoisia käyntikohteita, mutta halusimme päästä ajamaan pitkin Blue Ridge Parkwaytä seuraavina päivinä Interstaten sijaan, joten ajoimme illalla Ashevillen seudulle. Ajoimme ensin Ashevillen länsipuolelle KOA-leirintäalueelle (Asheville West), mutta telttapaikka oli huono, joten jatkoimme itäpuolen KOA-leirintäalueelle, jossa telttapaikka oli paljon parempi. Pystytimme teltan leirintäalueen keskellä virtaavan joen varrelle.

Päivä 52 / 24.10.2012 / Swannanoa, NC - [Blue Ridge Parkway] - [Grandfather Mountain] - Boone, NC

Aamulla joka puolella oli kauniin utuista. Asheville East KOA sijaitsikin yhdellä kauniimmista paikoista, joissa yövyimme.







Maisemat vain paranivat päivän aikana, kun lähdimme ajamaan pitkin Blue Ridge Parkwaytä. Mainitsin tämän jo Natchez Trace Parkwayn kohdalla, mutta varmuuden vuoksi sanon myös uudestaan jokaiselle road tripin suunnittelijalle: katsokaa karttakirjasta tiet, jotka on merkitty parkwayksi! Ne ovat takuulla matkanne upeimpia reittejä. Päivän ajomatkat kannattaa suunnitella niin, että ehtii pysähtelemään paljon. Satakin mailia voi olla pitkä päivämatka parkwayllä, kun Interstatella se on ajettu hetkessä.







Voisi kuvitella, että lähes 17 000 kilometrin aikana maisemiin kyllästyisi, mutta ei. Yhdysvaltojen luonto on niin monimuotoinen, että aina kun ajattelimme nähneemme ”kaiken”, mitä tien varrella olisi nähtävää, tuli uudenlainen maisema eteemme. Blue Ridge Parkwayllä saimme ihastella ruskan värejä.




Iltapäivällä ajoimme Grandfather Mountainille, jossa ehdimme käydä Mile High Swinging Bridge -sillalla ennen pimeää. Grandfather Mountainille oli erillinen pääsymaksu, eikä se siis kuulu Blue Ridge Parkwayyn, vaan sitä ylläpitää yksityinen omistaja. Grandfather Mountainin kekseliäs juttu oli opaste-cd, jonka sai pääsymaksun yhteydessä.







Parkwayn varrella ei ole kahviloita tai ravintoloita, joten pienestä autoeväsretkestä huolimatta meillä oli kiljuva nälkä suunnistaessamme kohti leirintäaluetta. Navigaattori kertoi Subwayn sijaitsevan sopivasti reitin varrella. Yhdysvalloissa on jännästi Subway-tiskejä huoltamoiden yhteydessä. Hassua tässä mielestäni on, että Subwayn patongit ovat kuitenkin paljon terveellisempää roskaruokaa kuin hampurilaisateriat, ja huoltoasemien yhteydessä näimme usein juuri Subwayn, emme esim. jotain hampurilaisketjua, kuten Suomessa. Tosin hampurilaispaikkoja on teiden varrella – Interstateilla ja pienemmilläkin valtateillä – sen verran usein omina rakennuksinaan, että ehkäpä ne eivät tarvitse huoltoasemaa toimintansa tueksi?




Ajoimme illaksi Boonen KOA-leirintäalueelle, jossa oli hyvä telttapaikka. Henkilökunta oli ystävällistä ja kylpyhuoneet olivat siistit. Leirintäalueella oli myös hyvä pyykkitupa, jossa pesimme viimeiset pyykit reissun päällä.

Päivä 53 / 25.10.2012 / Boone, NC - [Blue Ridge Parkway] - Natural Bridge, VA

Torstaina ajoimme Blue Ridge Parkwaytä eteenpäin ja jälleen pysähdyimme tien varrella olevilla näköalapaikoilla. Tämäkin on yksi parkwayn ehdoton plussa ”tavalliseen” tiehen verrattuna: levikkeitä on tarkoituksella rakennettu tien varrelle, kun taas maantiellä on todella hankala pysähtyä minnekään, ellei halua ajaa jonkin talon pihaan tms.

Saimme ravintolaketjubongailuun jälleen yhden lisää, kun pysähdyimme syömään patongit Jimmy John’siin. Jimmy John’sin patonkien lähin kilpailija lienee Subway. Jimmy John’sista on saatavilla myös voileipä-tyyppisiä leipiä, ja erona Subwayyn verrattuna JJ:ssä kokonaisuudet ovat ennalta määriteltyjä, kun taas Subwayssä esim. kasvikset valitaan itse. Jos olet lähdössä road tripille, nähdessäsi Jimmy John’sin kyltin kannattaa ehdottomasti pysähtyä! Sen sijaan Blue Ridge Parkwayn vinkkilistassa kehuttu Mast General Store ei ollut mitenkään erikoinen kauppa.




Siirryimme Blue Ridge Parkwayltä isommille teille pimeän tultua ja ajoimme yöksi KOA Natural Bridgesiin Virginian osavaltion puolelle. Meillä oli ollut tarkoitus käydä kävelyllä lähistöllä olevalla luonnonsillalla ja mahdollisesti käydä katsomassa myös samassa paikassa olevaa luolastoa, mutta aika ei vain riittänyt tällä kerralla kaikkeen.

Päivä 54 / 26.10.2012 / Natural Bridge, VA - Lexington, VA [Virginia Military Institute & Museum of Military Memorabilia] - Fredericksburg, VA

Perjantaiaamuna hiusten kuivaus jäi kesken, kun päätä käännellessäni huomasin leirintäalueen kylpyhuonetilojen katossa olevan ötökkäarmeijan. Ötökät eivät olleet torakoita, mutta jotain muita ilkeännäköisiä pari-kolmesenttisiä otuksia. Yöh. Kun menin valittamaan asiasta toimistoon, henkilökuntaan kuulunut mies vain naureskeli minulle ja sanoi, että ihmisten mukanahan nuokin ovat levinneet ympäri maan, ja osoitti samalla seinää pitkin matkannutta samanlaista ötökkää. Jännä juttu, että jos ovat levinneet ympäri maan, miksen ollut nähnyt niitä missään aiemmista yli kahdestakymmenestä leirintäalueesta…

Olimme nähneet jo ainakin viimeisen viikon ajan halloween-teemaan koristeltuja leirintäalueita, kuten tämänkertainenkin:




Ajoimme Lexingtonin kaupunkiin, jossa on Virginia Military Institute. Olimme suunnitelleet käyvämme opastetulla kierroksella instituutissa, mutta olikin paraatipäivä, joten kaikki kadetit olivat paraatissa. Oli turha mennä kysymään, olisiko tuona päivänä järjestetty opastettuja kierroksia. Muina päivinä juuri kadetit pitävät kierroksia instituutin alueella. Näimme kuitenkin pätkän paraatia, ja komealtahan se näytti.




Päätimme käväistä Lexingtonin keskustassa lounaalla ja katsomassa, jos kohdalle osuisi jotain mielenkiintoista. Bongasimme sushiravintolan, jossa sushi ei ollut kovin kummoista, mutta täytti kuitenkin lounasnälän.

Kävelimme pari korttelia kohti keskustaa, ja huomasimme pienen museon kyltit. Mietimme hetken, olisiko paikka käymisen arvoinen. Kesken pohdintamme vanhempi rouva katsoi meitä kiinnostuneen näköisenä. Selvisi, että hän oli museon omistaja ja opas, ja oli ollut lähdössä tauolle, mutta meidän sattuessa paikalle halusikin pitää taukonsa myöhemmin. Siinä ei sitten enää voinut perääntyä, ja onneksi ei! Museum of Military Memorabilia oli ihan mahtava paikka. Vaikka olimme suunnitelleet lyhyttä käyntiä, ei meitä haitannut yhtään, että museolla meni pari tuntia. Museon omistaja ihastui meihin heti ensisilmäykseltä, eikä halunnut ottaa meiltä edes pääsymaksua.

Rouva kertoi, että museo on hänen 16 vuotta sitten edesmenneen miehensä yksityiskokoelma armeija-arvomerkkejä, -esineistöä ja -vaatetusta etenkin Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista, mutta kokoelma sisälsi univormuja, arvomerkkejä, päähineitä ja muita mielenkiintoisia yksityiskohtia ympäri maailman.

Omistaja mainitsi työskentelevänsä armeijainstituutin toimistossa aamupäivisin ja pitävänsä museota avoinna iltapäivisin. Vierailumme päättyessä selvisi, että hän oli täyttänyt kesällä 80 vuotta! Siinä oli todellinen teräsrouva, jolle toivomme pitkää ikää ja hyvää terveyttä tulevaisuudessakin. Vierailu Museum of Military Memorabilialla oli ennalta odottamaton kahdeksannen matkaviikkomme kohokohta.




Meidän oli jatkettava matkaa, jotta ehdimme ajaa illaksi Marylandin osavaltioon Fredericksburgin leirintäalueelle. Saavuimme sinne juuri ennen kahdeksaa, jolloin toimisto oli menossa kiinni, ja ehdimme jutella toimistoväen kanssa hetken tulevasta myrskystä. Ainakin seuraavana yönä myrsky olisi vielä kaukana, ja niinpä pystytimme teltan puista irronneiden lehtien täyttämälle ruohokentälle. Tämä oli reissun viimeinen yö teltassa, joka tuntui haikealta. Uskomatonta, että minäkin löysin itsestäni telttailijan kuluneiden kahden kuukauden aikana! Koska taivas oli pilvien peitossa, ei lämpötilakaan laskenut reissun viileimpiin lukemiin.
-Liisa

- Posted using BlogPress from my iPad

Pittsburg, KS ja Eureka Springs, AR - kaksi erityisen mukavaa pikkukaupunkia!

Palasimme Suomeen perjantai-iltana 2.11.2012. Kotiinpaluun jälkeen meillä molemmilla matkalaisilla alkoi heti seuraavana maanantaina työt, ja ensimmäiset kaksi viikkoa menivät molemmilta työkiireiden äärellä. Marraskuun puolivälissä olin kiiruhtamassa Pasilan asemalla junaan, kun vasen jalkani taittui polvesta äkillisesti vasemmalle. Magneettikuvissa selvisi, että eturistiside oli poikki ja nivelkierukassa oli repeämä. Arjesta kyynärsauvojen ja ortoosin (sellainen Forrest Gump -tyypinen koko jalan mittainen jalkatuki) kanssa tuli yhtäkkiä todella hankalaa! Riku puolestaan ahkeroi kahdessa työssä loppuvuoden.

Polveni leikattiin 21.12.2012, ja nyt on toipumisen ja kuntoutuksen aika. Samalla on hyvää aikaa muistella matkaamme ja kertoa siitä myös täällä blogissa. Pahoittelut, että blogipäivityksiin on tullut näinkin pitkä tauko! Tämä päivitys kertoo siitä, mihin viimeksi jäin, eli seitsemännen viikon ensimmäisestä neljästä päivästä. Seuraavaa päivitystä ei tarvitse odotella kahta kuukautta. Hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille lukijoillemme, mukavia matkoja Suomessa ja maailmalla!

Päivä 43 / 15.10.2012 / Choctaw, OK - [Route 66] - Pittsburg, KS

Heräsimme seitsemännen viikon maanantaiaamuna Oklahoma Cityn itäpuolelta KOA-leirintäalueelta ja saatuamme ladattua lisää puheaikaa prepaid-puhelinliittymäämme AT&T:llä otimme suunnan kohti Amerikan pääkatua. Pian jo löytyi kylttejäkin, jotka opastivat meidät Route 66:n reitille, ja karttakirja oli jälleen suureksi hyödyksi. Monettakohan kertaa jo totean, että vaikka navigaattori onkin näppärä, ei tällaiselle reissulle kannata lähteä pelkän navin kanssa!




Pysyttelimme Route 66:lla useamman tunnin, vaikka matkanteko tätä reittiä olikin paljon hitaampaa kuin isoja valtaväyliä pitkin. Tien varrella oli paljon mielenkiintoista nähtävää ja mukavanoloisia pieniä paikkakuntia, toisenlaisia – eläväisempiä – kuin aiemmat maantien varrella näkemämme pienet paikkakunnat. Tällainen ei jaksaisi ehkä kiinnostaa koko Route 66:n pituudelta, mutta jälleen kerran saimme huomata, kuinka road tripille kannattaa aikatauluttaa reilusti aikaa myös hitaampia teitä pitkin matkustamiseen, vaikka Rainman-elokuvasta tuttu teiden 152 ja 37 risteys Oklahoma Cityn länsipuolella jäikin tällä kertaa vierailematta.




Mieleen Route 66:n varrelta jäivät etenkin tien varressa ollut armadillo ja että eräs pieni paikkakunta oli nimeltään Chandler, josta tuli tietenkin mieleen tv-sarja Frendit (aiempi kuva taitaa kuitenkin olla jostakin muusta pikkukaupungista reitin varrelta). Route 66:lla oli myös outoja juttuja vailla selityksiä, kuten tämä ”historical building” (tämä oli ehkä vielä Oklahoman puolella):







Osavaltio vaihtui Oklahomasta Kansasiin. Iltapäivällä saavuimme Pittsburgiin, Rikun vaihto-opiskelukaupunkiin. Tämä on siis eri paikkakunta kuin vähän isompi kaimansa Pittsburgh! Ensivaikutelma Pittsburgista oli todella positiivinen, ja voin helposti kuvitella, että opiskelijat viihtyvät Pittsburgissa hyvin, vaikkei se mikään metropoli olekaan. Yliopistolla on selkeästi suuri rooli kaupungissa, koska Pittsburg State University oli kirjoitettu vesitorniinkiin.




Meillä oli kova nälkä, joten menimme syömään yhteen Rikun suosikkipaikoista, nimeltään Freddy’s. Täältä sai yhdet reissun parhaimmista ranskalaisista perunoista – ohuita, rapeita ja sopivan suolaisia :) Freddy’s-ketjun ravintoloita on eniten Kansasissa (ilmeisesti yhteensä 17), mutta muistakin osavaltioista niitä löytyy, ja ketju kasvaakin koko ajan - tällä hetkellä Yhdysvalloissa on reilu kuutisenkymmentä mahdollisuutta Freddy's-roskaruokaan.




Seuraavaksi menimme kirjautumaan hotelliin, joka valitettavasti osoittautui pettymykseksi (merkkejä luteista – taas – onneksemme meillä ei ollut matkatavaroita mukana tarkastusta tehdessämme). Lähdimme takaisin Freddy’siin ja löysimme yöpymiseen ratkaisun, jonka tehtyämme menimme paikalliseen baariin nimeltään 5th Street Bar & Grill viettämään iltaa Rikun kaverin Craigin kanssa.

Päivä 44 / 16.10.2012 / Pittsburg, KS [Pittsburg State University]

Lähdimme aamulla viettämään Rikun erityispäivää Pittsburg State Universityn, Pittsburgin yliopiston, kampusalueelle. Kauniista ruskan väreistä huolimatta sää oli suomalaisperspektiivistä tarkasteltuna mukavan lämmin.




Kiertelimme hetken ennen kuin tapasimme Rikun ystävän Belin ja menimme yhdessä lounaalle meksikolaiseen ravintolaan. Vietimme alkuiltapäivän hänen kanssaan ja sitten kävelimme kampusalueella kahdestaan. Riku esitteli minulle hänen vaihto-opiskeluajaltaan tuttuja opiskelurakennuksia ja asuntolan, jonka edessä Riku tässä hymyilee:




Tapasimme myös Rikun ROTC-koulutuksesta tutun Steven, joka tunnisti Rikun heti nähdessään, useamman vuoden jälkeen. Oli mukava nähdä, kuinka miehet vaihtoivat kuulumisia. Saimme myös Steveltä hyvän vinkin Memphisiin: Peabody-hotellin kuuluisat ankat tulivat matkaohjelmaamme hänen vinkkaamanaan.

Koska lounaani jäi aika pieneksi – ruoka oli aivan liian tulista minulle, vaikka sen piti olla mietoa – kävimme jälleen syömässä Freddy'sin mainioita ranskalaisia perunoita (edelleen ohuimpia mitä on olemassa) :). Ehdimme myös kävellä hetken Pittsburgin keskustassa, elokuvateatteri Foxin luona, ennen kuin menimme viettämään iltaa Rikun ystävän Loganin kanssa. Foxin seinään oli havainnollisestettu elokuvateatterin kunnostussuunnitelma ja -budjetti elokuvateatterille sopivalla tavalla:




Loganin ehdotuksesta menimme ensin 5th Street Bariin syömään dollarin tacoja (Taco Tuesday – minäkin maistoin, mutta Riku ja Logan ahkeroivat paljon suuremman määrän) ja sitten jatkoimme iltaa Rikun vaihtoaikojen kantapaikassa Mooreman'sissa, jossa pelasimme biljardia. Seuraamme liittyi myös muita Loganin kavereita, jotka Rikukin muisti vaihto-opiskeluajoiltaan.





Hassua, että olemme tunteneet Rikun kanssa melkein kolme vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun pelasimme yhdessä biljardia. Biljardi oli mukavaa, mutta Mooreman’s ei ollut ehkä paikka minun makuuni. Viimeistään torakat naistenhuoneen lattialla sinetöivät mielipiteeni… Rikulla oli kuitenkin hauskaa koko illan, joten se oli pääasia!

Päivä 45 / 17.10.2012 / Pittsburg, KS - Joplin, MO

Nukuttuamme pitkään kävimme ensin myöhäisellä lounaalla ostarilla, leipäpaikassa Mall's Deli, jonka jälkeen Riku kävi parturissa. Mall's Delistä sai muuten myös herkullista suklaakaakaota, joka maksoi reilun dollarin(!) - Suomessa tällaisesta saisi maksaa missä tahansa ainakin kolminkertaisen hinnan. Sitten meidän oli aika jatkaa matkaa ja jättää Pittsburg taakse, niin mukava kuin siellä(kin) olisi ollut viipyä pidempään.




Ajoimme viereisen osavaltion Missourin puolelle osavaltion lounaiskulmassa sijaitsevaan Jopliniin, ja koska olo ei ollut kovin virkeä, päätimme jäädä yöpymään jo läheiselle KOA-leirintäalueelle. Jopliniin oli osunut tornado keväällä 2011, ja se oli aiheuttanut merkittäviä tuhoja mm. sairaalalle ja ylipäätään koko kaupunkiin. Kaupungin halki ajaessamme emme olisi osanneet arvata, kuinka suuria tuhoja se oli kärsinyt tuolloin. Pittsburg on aivan lähellä, vain reilun parinkymmenen mailin päässä, mutta Riku oli oppinut vaihto-opiskeluaikanaan, että Pittsburg on kuulemma suojassa luonnontuhoilta intiaaniprinsessalta saamansa siunauksen ansiosta. Toivottavasti siunaus suojaa Pittsburgia tulevaisuudessakin!

Käytyämme kääntymässä Joplinin keskustassa etsimme hyvän aikaa leirintäaluetta. Navigaattorin mielestä sinne olisi päässyt metsän poikki. Tässä kohtaa suureksi avuksi oli KOA-leirintäalueopas, joka on saatavilla sekä sähköisenä että paperiversiona. Saavuimme lopulta leirintäaluueelle ennen seitsemää, joten meidän ei tarvinnut käyttää Night registeration boxia, kuten niin monella leirintäalueella, vaan vastaanotto oli vielä avoinna.

Telttapaikka oli ruohokentällä. Kiitokseksi Rikulle monesta teltan kokoamisesta ja purkamisesta kokosin teltan tällä kertaa kokonaan yksin. Ok, suoritus ei ollut ehkä tasoltaan yhtä hyvä kuin Rikun tai yhdessä kokoamisen tuloksena, mutta teltta pysyi pystyssä koko yön, ja sehän oli pääasia!

Pyykkitupa ei ollut kovin houkutteleva, joten oli hyvä, ettei meillä ollut välttämätöntä tarvetta pestä pyykkiä juuri silloin. Kylpyhuoneet olivat ihan hyvät, mutta koko matkallamme ensimmäiset, joissa KOA:n kylpyhuoneeseen pääsemiseksi tarvitsi ovikoodin. Vietimme telttaleffailtaa ja katsoimme elokuvan Hangover, jonka aioimme katsoa jo ennen Vegasia, mutta hauskaa se oli näin Vegasissa käynnin jälkeenkin.

Päivä 46 / 18.10.2012 / Joplin, MO - Eureka Springs, AR [Historic District] - Marion, AR







Yö oli melko kylmä, mutta teltassa oli silti hyvä nukkua verrattuna muutamaan matkan aikana autossa nukkumaamme yöhön. Torstaiaamuna oli aika päättää, mitä kautta ajaisimme Memphisiin. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ollut ajaa Arkansasin osavaltion halki erässä matkablogissa suositellun Fort Smithin ja Little Rockin kautta Tenneesseen osavaltion länsilaidalle, mutta päädyimmekin toiseen reittivalintaan Rikun kaverin Loganin suositeltua Arkansasin pohjoisosassa olevaa viehättävää pikkukaupunkia nimeltään Eureka Springs. Tämä osoittautui loistavaksi valinnaksi!










Eureka Springsiä voisi sanoa hyvällä tavalla omassa ajassaan eläväksi, hippityyliseksi sateenkaarikaupungiksi keskellä etelävaltioita, ja sinne kannattaa ehdottomasti mennä käymään! Suosittelemme tekemään ostoksia viehättävissä pienissä puodeissa. Mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti ainakin Glory B's, jonka pienet mietelausetaulut olivat upeita. Metallikylteistä ja -purkeista pitävien taivaskin löytyi, ja kaikkea mielenkiintoista oli niin paljon, että minulle tuli vaikeus valita – lopulta päädyin ostamaan Elvis-aiheisen metallikyltin ja minisäästölippaan.




Kuivalihan ystäville juuri oikea paikka on Maryn kuivalihakoju Main Streetin varrella. Juuri kuivalihanmyyjä Maryltä opimme, kuinka paljon mielenkiintoista tekemistä ja näkemistä Eureka Springsissä ja sen lähialueilla olisikaan, joten jos jonkin lukijamme matkareitti kulkee (ja kannattaa kyllä kulkea) tätä kautta, kannattaa tälle seudulle varata ainakin pari päivää! Kaupungissa on päivittäin kävelykierroksia, joka paikan nähtyäni olisi takuulla mielenkiintoinen. Mikäli uskonnolliset kohteet kiinnostavat, täältä löytyy pari erityistä: Thorncrownin kappeli näyttää ulkoilmakappelilta, koska sen seinät ovat kokonaan lasia (tässä mekin olisimme ehkä vierailleet, ellemme olisi jo aiemmin viettäneet ylimääräistä aikaa matkamme varrella) ja Jeesusta esittävä massiivinen Christ of the Ozarks -veistos on toinen seudun uskonnollinen ylpeydenaihe. Muutaman mailin päässä Eureka Springistä on myös tippukiviluola nimeltään Onyx Cave, ja alueen luonto näytti ylipäätään todella kauniilta. Eureka Springistä lähtiessämme näimme motoristeille tarkoitetun majapaikan, eikä ihmekään, koska lähistön tiet ovat kuin tehtyjä moottoripyöräilijöille. Motoristeille on tarjolla ilmeisesti myös monenlaisia tapahtumia ja kierroksia.

Kuivalihamyymälä näytti tältä:







Eureka Springissä sopivan ravintolan löytämiseksi suosittelemme suuntaamaan Main Streetin sijaan ylös mäkeä tai portaita korkeammalla sijaitseville kaduille (Spring Street lähikatuineen).




Erehdyimme syömään Main Streetillä paikassa, jossa pyydettyäni sipulitonta annosta minulle tuotiin annos, jossa oli noin sentin paksuinen punasipuliviipale. Onneksi kuitenkin vain viipale, eikä haketta, joten sain nostettua sen helposti syrjään. ;) Kyseessä oli myös ainoa amerikkalainen ravintola, jossa ei ilmeisesti olisi pitänyt jättää tippiä, koska kassahenkilö hämmentyi täysin halutessani jättää laskua suuremman summan?! (Paikassa oli kuitenkin ollut pöytääntarjoilu.) Muuten ihmiset olivat oikein ystävällisiä ja positiivisesti ihmeissään siitä, miten kaksi suomalaista olivat päätyneet noin kahden tuhannen asukkaan Eureka Springsiin!

Vielä muutama käytännön huomio: Pysäköintitilaa on rajoitetusti, ja kaikki paikat ainakin Historic Districtissä näyttivät olevan maksullisia, joten auto kannattaa jättää sinne, missä näkee tilaa – vaikka muutamasta tunnista johtuisikin maksamaan muutaman dollarin. Kannattaa ottaa huomioon, että tiistaisin Eureka Springsissä monet paikat näyttivät olevan keskustassa kiinni (arvoitukseksi tosin jäi, miksi), joten se ei ole paras ostospäivä. Siellä tuli muutenkin olo, että kaupunki elää "vanhassa ajassa", ja se oli ehdoton osa paikkakunnan viehätystä – lähtiessämme näkemämme kaupungin sympaattinen rautatieasema vain vahvisti sitä.




Ajoimme pitkän illan aivan Memphisin tuntumassa, kuitenkin vielä Arkansasin osavaltion puolella, olevalle KOA-leirintäalueelle. Kuten muinakin päivinä, Riku ahkeroi taas ratin takana, mutta on onneksi ollut ihailtavan innostunut ajamisesta. Liittymä valtatieltä pienemmälle tielle oli aivan järjetön, eikä kovassa nopeudessa voinut jarruttaa sellaiseen liittymään, joten jouduimme tekemään parinkymmenen mailin mutkan tämän takia. Leirintäalue oli puitteiltaan kohtalainen, mutta jälleen kerran telttapaikat oli sijoitettu ajattelemattomasti lähimmäksi tietä, joten nukuimme jälleen jo tutuiksi tulleilla Camryn etupenkeillä.

Seuraavaksi edessä oli yksi Liisan etukäteen eniten odottamista kaupungeista, Memphis, ja ennen kaikkea vierailu Elviksen kotona Gracelandissa, joista seuraava blogipäivitykseni kertoo. Kannattaa siis käydä vilkuilemassa blogia tammikuun aikana!
-Liisa

- Posted using BlogPress from my iPad