Se kuuluisa kanjoni, Roswellin ufo ja JFK:n murhamysteeri

Hurrikaani Sandy muutti viimeisen matkaviikkomme suunnitelmat kokonaan. Jouduimme ajamaan itärannikon kaupunkikierroksen sijaan Pennsylvanian osavaltioon New Jerseyn osavaltion rajalle, jossa olemme olleet lauantai-illasta alkaen - ensin yhden yön KOA Allentownin leirintäalueella New Tripolissa ja sitten oli aika lopettaa telttailu ja siirtyä Eastonin Hampton Inniin. Maanantai-iltana alkanut sähkökatko kesti 16 tuntia, mutta suhteessa rannikolla oleviin tuhoihin myrskyn vaikutukset ovat olleet vähäiset. Tämänhetkisen tiedon mukaan SAS lentää normaalisti Newarkin kentältä jo tänään keskiviikkona, joten toivomme kotiutuvamme matkaltamme perjantaina lentomme aikataulun mukaisen lähdön ollessa torstai-iltana. Kerromme matkan viimeisten viikkojen tapahtumat blogissa kotiin palattuamme. Tässä tapahtumia matkan kuudennelta viikolta kolmen viikon takaa.

Päivä 38 / 10.10.2012 / Flagstaff, AZ - Williams, AZ - [Grand Canyon: Mather Point - Lipan Point - Desert View] - Holbrook, AZ

Heräsimme keskiviikkona Flagstaffin leirintäalueella Grand Canyon -päivään. Kuten matkamme muinakin päivinä ensimmäisellä viikolla olleiden sateiden jälkeen, aurinko paistoi ajaessamme ensin Williamsin kaupunkiin. Olimme bonganneet sen jostakin matkablogista ja halusimme käydä siellä, koska Williams on Route 66:n varrella ja elää Route 66 -turismista. Kävimme muutamissa matkamuistomyymälöissä, Riku osti 12-packin Grand Canyon -panimon olutta ja söimme Route 66 Cruiser's Caféssa.













Williamsista meni ajaessa Grand Canyonille reilun tunnin ajan. Päivä oli tuolloin jo pitkällä, joten ehdimme ihastella kanjonia vain muutaman tunnin ajan ennen kuin pimeä tuli, mutta se oli tarpeeksi. Ensin menimme katsomaan kanjonia Mather Pointille vierailukeskuksen tuntumaan. Valtava kanjonihan se on, ja kun Riku opasti minut kanjonin laidalle siten että silmäni olivat kiinni, näkymä oli häkellyttävän upea silmät avatessani, mutta tämä ei kuitenkaan aivan yltänyt matkan hienoimpien elämysten kärkeen. Grand Canyon on kuitenkin ehdottomasti käymisen arvoinen, jos liikkuu tällä alueella.










Kanjonin laidalle vieneen reitin varrella oli kaikenlaista kaunista:
















Auringonlasku Grand Canyonilla sisältyi luonnollisesti iltapäivämme ohjelmaan, ja ehdimme sitä varten Lipan Pointille, jota oli kehuttu Lonely Planetin oppaassa, eikä turhaan! Auringonlasku oli aivan upea. Sitä ennen pysähdyimme tien varrella olleilla pysähdyspaikoilla, mutta ainakin Mather Pointilta itään päin kanjoni näytti suht samalta paikasta kuin paikasta. Ehkä kokemus olisi ollut toisenlainen, jos olisimme varanneet aikaa kanjonilla vaelteluun ja läntiseen päähän kanjonia.







Ehdimme vielä käväistä Desert View:llä ennen kuin tuli täysin pimeää, ja sinne kyllä olisi kannattanut tulla valoisalla. Emme vain tällä kertaa ehtineet enempää, ja halusimme jo eteenpäin matkallamme, joten emme enää jääneet odottamaan auringonnousua kanjonille, vaan ajoimme kanjonilta pimeän tultua Holbrookin leirintäalueelle parin tunnin ajan.

Päivä 39 / 11.10.2012 / Holbrook, AZ - Grants, NM

Torstai oli ajopäivä Arizonasta New Mexicon puolelle. Albuquerquessa oli meneillään useamman päivän kestävä Balloon Festival, jonka takia emme ajaneet Albuquerqueen asti, vaan jäimme kaupungin länsipuolelle.




Pysähdyimme matkalla aika ajoin Navajo-intiaanien matkamuistomyymälöille. Varsinaiset reservaatit halusimme jättää rauhaan, vaikka ilmeisesti esimerkiksi Arizonassa olisi saatavilla erikseen varattavia kierroksia reservaattialueille. Eräällä pysähdyksellä söimme erittäin kyseenalaisella kojulla valmistettua oikein herkullista intiaanien frybreadia. Suosittelemme lämpimästi!










Yksi mielenkiintoinen pysähdyspaikka oli Continental Divide:




Näissä maisemissa kelpasi matkustaa osavaltiosta toiseen:










Grantsin KOA-leirintäalueen toimisto oli vielä avoinna, kun saavuimme sinne juuri ennen seitsemää. Telttapaikat olivat hevosaitauksen lähellä, joten edessä oli jälleen yksi yö auton etupenkeillä. Kävimme syömässä reissun aikana hyväksi osoittautuneessa diner-ketjussa - Denny'sissä - muutaman mailin päässä ja pesimme pyykkiä ja päivitimme blogia leirintäalueen pyykkihuoneella yöhön asti.

Päivä 40 / 12.10.2012 / Grants, NM - Albuquerque, NM - Roswell, NM




Lähdimme aamupäivällä Grantsin leirintäalueelta kohti Albuquerqueta. Auton huoltovalo oli syttynyt jälleen, joten veimme auton mailien vaatimaan huoltoon Firestonelle. Kuten ensimmäiselläkin kerralla, huoltolasku meni suoraan Hertzille Hertzin ja Firestonen välisen sopimuksen perusteella. Tällä välillä kävimme lounaalla paikassa, josta oli saatavilla kanansiipiä kaikilla mahdollisilla kastikkeilla.




Albuquerquen päätekemisemme oli tarkoitus olla ajelu Sandia Peak Tramwayllä. Tuuli liian kovaa, joten se ei ollut avoinna, ja lähdimme jatkamaan matkaa suoraan Roswelliin. Pitkäkään ajopäivä ei tuntunut (ainakaan matkustajan penkillä) pitkältä, koska alati vaihtuvat maisemat olivat jälleen niin kiinnostavia katsella.




Roswelliin oli useamman tunnin ajomatka, joten sinne saapuessamme oli jo pimeä. Olimme varanneet majoituksen Super8-motellista, joka osoittautui pettymykseksi. Majoituimme sen sijaan Hampton Innissa, joka oli loistava valinta. Rentouduimme uima-altaalla ja porealtaassa ja Riku kävi suomalaisessa saunassa. Luit oikein: suomalaisessa saunassa - uima-altaan vieressä oli Finlandia-sauna, josta todisteena seuraava kuvamateriaali.



















Päivä 41 / 13.10.2012 / Roswell, NM [International UFO Museum] - Abilene, TX




Lauantaina olimme hotellilla aamupäivän ja Riku kävi kuntosalilla, uimassa ja saunassa vielä aamullakin. Ensin kävimme matkailijainfossa, jossa meille selvisi, että alue, jolla väitetty ufo-episodi oli tapahtunut, oli yksityisomistuksessa eikä sinne ollut pääsyä. Turisti-infon opas otti kuitenkin ryhmäkuvan alieneista:




Iltapäivän ratkoimme vuoden 1947 tapahtumia Roswellissa vuonna 1991 perustetussa ufo-museossa, jolle oli annettu juhlallinen nimi: International UFO Museum And Research Center. Luulisi, että niillä kävijämäärillä olisi voinut päivittää museon 2000-luvulle, mutta luimme suhteellisen mielenkiintoisen informaation alkeellisilta, tulostetuilta ja laminoiduilta tai muovitetuilta lappusilta.










Lopputulos: perustuen museossa esitettyihin tietoihin pidämme mahdollisena, että maapallon ulkopuolelta lähestyttiin meitä vuonna 1947. Kuinka erilainen maailmankuvamme voisikaan olla, jos tapahtumista puhuttaisiin suoraan!

Roswell voisi ottaa enemmänkin irti kaupunkiin tulevasta turismista kuin parin matkamuistomyymälän ja yhden tyyliltään pahasti aikaansa taakse jääneen museon verran. Kaupungissa sentään oli alien-katuvalot.




Illan ajomatkaan kohti Texasin Abilenea tuli ylimääräistä jännitystä, kun näimme suuria ukkosmyrskyjä kolmessa eri suunnassa. Meidän kohdallamme ei kuitenkaan edes satanut koko iltana. Sääennuste yöksi lupasi kuitenkin ukkosmyrskyä myös Abilenen alueelle ja aiemmin siellä oli ollut jopa tornadovaroitus, joten yritimme löytää hotellimajoituksen.

Meitä ei onnistanut, koska ensimmäisessä hotellissa sängyn pysyvämpi asukas tuli näyttäytymään sänkyä tarkastaessamme, seuraavalla hotellilla oli kovin rauhatonta (aulaan tuli mies pidellen kättään taskussaan jollakin kiiltävällä - kääntöveitsi? Ase? Olimmehan Texasissa...) ja viimeinen hotellikokeilumme päättyi sängyltä löytyneisiin pieniin veritahroihin - merkki luteista.

Onneksi olemme tarkistaneet kaikkien majoitusten sängyt kasvavalla huolellisuudella ja tarkkuudella tyynyistä lakanoihin, patjojen väliin ja sängyn alle ja olemme välttyneet nukkumasta tai tuomasta matkatavaroitamme luteiden saastuttamaan huoneeseen. Aion kirjoittaa aiheesta vielä erillisen artikkelin, mutta yhtä kaikki: etsimme itse ensin tietoa mahdollisista ludehavainnoista netistä ennen hotellille menoa ja saavuttuamme käymme läpi sängyn ennen huoneeseen asettumista. Suosittelemme samaa kaikille matkaajille, näyttipä huone kuinka hyvältä hyvänsä. Päällisin puolin kyseisenkin illan huoneet olivat oikein kivoja ja siistejä!

Palatessamme leirintäalueelle, jolta olimme lähteneet huonon sään pelossa, sääennuste oli muuttunut ja saimme nukkua yön rauhassa - rajuilman varalta nukuimme kuitenkin autossa, kun leirintäalue ei taaskaan houkutellut telttailuun.

Päivä 42 / 14.10.2012 / Abilene, TX - Dallas, TX [The Sixth Floor Musem] - Choctaw, OK

Matkan kuudennen viikon sunnuntaina heräsimme auringonsäteisiin Abilenen KOA-leirintäalueella, jossa tehdään parhaillaan remonttia, ja halusimme vain karistaa kaupungin pölyt jaloistamme niin nopeasti kuin mahdollista. Lähdimme kohti Dallasia ja pysähdyimme matkalla ostamaan lounasta huoltoaseman yhteydessä olleesta Subwaystä, jonka työntekijät olivat ihmeissään ja innoissaan, mitä kieltä puhuimme keskenään. Dallasiin saapuessamme navigaattorille oli käyttöä teiden viidakossa:







Dallasin vierailukohteena oli The Sixth Floor Museum, josta tarkka-ampujan väitetään ampuneen luotinsa JFK:n saadessa surmansa perjantai-iltapäivänä marraskuussa 1963. Museossa oli paljon mielenkiintoista tietoa, ja olikin harmillista, ettei siellä saanut kuvata. Museo sijaitsee tässä rakennuksessa ja etualalla kuvassa katuun maalattuna on rasti, jonka kohdalla Kennedyn päähän osui kuolettava luoti.




Museossa sekä minua että Rikua mietitytti kohta, jossa Kennedya ammuttiin. Ikkunoista oli suora näkymä kadulle, jota pitkin saattue ajoi ennen kääntymistä kadulle, jolla JFK sai surmansa, siitäkin huolimatta, että ampumispaikkaa ennen auto tuli tiukkaan mutkaan - etenihän se muutenkin hitaasti kaikkien väkijoukkojen ollessa hurraamassa presidentille.

Museon kuva- ja videomateriaali oli todella mielenkiintoista ja viivyimme museossa yli kaksi tuntia. Audiokierros oli vain kohtalainen, mutta kuitenkin kuuntelemisen arvoinen, ja oli tietenkin hyvänä apuna ohjaamassa museovieraita paikasta toiseen. Museossa oli esitelty myös muita teorioita tapahtuneesta kuin se virallinen versio, jonka mukaan Oswald olisi toiminut yksin. Mielestäni salaliittoajatuksia vain vahvistaa se, että Jack Ruby ampui Lee Harvey Oswaldin ennen kuin hän ehti oikeuden eteen.

Totuus sen enempää Roswellin ufosta kuin JFK:n murhasta ei selvinne koskaan. Molemmat museot herättivät paljon ajatuksia, ja niin edellisillan ajomatka kohti Texasia kuin sunnuntai-illan ajomatka kohti Oklahomaa sujuivat vaihtaen ajatuksia molempien museoiden annista. Edellisillan hotellikokemuksien vuoksi sänkyjen tarkastukseen lopen kyllästyneinä yövyimme Oklahoma Cityn itäpuolella KOA-leirintäalueella.

Kuudennen viikon päättyessä olimme saapuneet matkan 20. osavaltioon. Kuudennella viikolla olimme matkustaneet Nevadan lisäksi Arizonassa, New Mexicossa ja Texasissa ja maileja oli mittarissa 7975,7.
-Liisa

- Posted using BlogPress from my iPad

Pioneertownin ja Kuolemanlaakson kautta Las Vegasin kasinoille

Päivä 31 / 3.10.2012 / Woodland Hills, CA - Orange, CA [Now & Then Second Hand Store] - Yucca Valley, CA [Pioneertown] - Barstow, CA [Skyline Drive-In] - Yermo, CA

Lähdimme Rikun kanssa keskiviikkoaamupäivänä Woodland Hillsin hotellilta ensin Orangeen käymään Storage Wars eli Huutokaupan metsästäjät -sarjasta tuttujen Brandin ja Jarrodin Now And Then Second Hand Storessa ja sitten lähdimme ajamaan kohti aavikkoa. Markku halusi jäädä vielä päiväksi Los Angelesiin ja tuli suoraan Las Vegasiin seuraavana päivänä bussilla.

Brandin ja Jarrodin kaupassa on myynnissä kaikenlaista huutokaupatuista varastoista löytynyttä. Jarrod oli toimistollaan kaupan takana, joten kuulimme hänen äänensä hänen vastaanottaessaan erään vieraan. Brandi ei ollut paikalla. Kauppa oli hienompi sisältä kuin ulkoa, mutta kaiken kaikkiaan hyvin amerikkalaista:




Ajoimme seuraavaksi villin lännen elokuvalavastekaupunkiin Pioneertowniin. Päivä oli edellisten tapaan aurinkoinen ja kuuma. Kaistoja oli mistä valita:




Maisemat vaihtuivat vähitellen tällaisiksi:








Pysähdyimme syömään ilmeisesti Pioneertownin ainoaan ravintolaan, Pappy and Harriet's Pioneertown Palaceen, jota oli suositeltu Yelpissa. Matkan aikana olemme huomanneet, että mitä ränsistyneempi ravintola on ulkopuolelta, sitä parempaa ruokaa siellä todennäköisesti tarjoillaan, ja tämä osoittautui jälleen todeksi. Naistenhuoneen ovimaalaukset ansaitsevat erikoismaininnan.
















Seuraavaksi teimme pienen kävelykierroksen Pioneertownissa. Siellä jo kymmenisen vuotta keramiikkaa tehnyt pariskunta oli hyvin iloinen saadessaan maailmankarttaansa kaksi vierailijanastaa Suomenkin kohdalle.
















Ajoimme Pioneertownista kohti Yermossa sijaitsevaa KOA-leirintäaluetta. Minäkin asetuin ratin taakse noin 50 mailin ajaksi. Niskani ei sallinut edelleenkään ajamista kunnolla, ja samanlaisena tilanne taitaa pysyä matkan loppuun asti. Auton ilmastoinnille oli käyttöä niissä lämpötiloissa!








Kävimme leirintäalueella toteamassa, että varaamamme tiipii oli kovin ränsistynyt, joten vaihdoimme sen telttapaikkaan.

Seitsemältä ajoimme Skyline Drive-Iniin Barstown kaupungin puolelle katsomaan animaatioelokuvan Hotel Transylvania. Skyline Drive-Inissä oli kaksi valkokangasta ja niiltä molemmilta näytettiin kaksi elokuvaa peräkkäin. Päivä oli ollut pitkä, eikä elokuvatarjonta ollut kovin mieluinen, joten lähdimme nukkumaan ensimmäisen elokuvan jälkeen. Nukuimme autossa, koska aavikolla tuuli kovasti ja siellä liikkui kaikenlaisia pelottavia ötököitä. Leirintäalueen hyviin puoliin kuului jousiammuntapaikka, jota emme valitettavasti ehtineet testata.

Päivä 32 / 4.10.2012 / Yermo, CA - [Death Valley: Badwater - Artist's Drive - Artist's Palette - Furnace Creek - Mesquite Flat Sand Dunes - Mosaic Canyon - Zabrikie Point] - Las Vegas, NV

Viidennen viikon torstain vietimme Kuolemanlaaksossa. Ajomatkaa leirintäalueelta Badwateriin oli pari tuntia. Jos Kuolemanlaaksoon on menossa käymään vain päiväseltään, sinne kannattaa lähteä jo aikaisin, koska siellä on niin paljon nähtävää. Olimme valvoneet melko myöhään, joten lähtö jäi meillä lähes puoleenpäivään. Toisaalta Kuolemanlaakson kuumuudessa olisi ollut hankala olla pitkän päivän ajan.




Leirintäalueen vieressä on aavekaupunki, jossa olisimme vierailleet, mikäli meillä olisi ollut enemmän aikaa varattuna matkalle kohti Vegasia. Kasinokaupungin valot kuitenkin vetivät puoleensa ja olimme halunneet ajaa Pioneertownin kautta, josta tuli useamman tunnin mutka - joka kyllä oli ajamisen arvoinen.

Saavuimme siis Kuolemanlaaksoon etelän suunnalta. Death Valley eroaa muista kansallispuistoista siten, ettei teillä ole sisääntuloportteja. Liput pitää käydä siis maksamassa vierailijakeskuksissa. Tyhmää, koska tällöin vain rehellisimmät maksavat. Kartan sai automaksun yhteydessä vierailijakeskuksesta.

Palvelujen loppumisesta "varoitettiin" pari mailia viimeisten palvelujen jälkeen:




Ensipysähdyksemme oli Badwater, joka on Pohjois-Amerikan matalin kohta.




Jatkoimme yksisuuntaiselle Artist's Drivelle ja ensimmäinen pysähtymispaikkamme, jonka valitsimme samaan paikkaan pysähtyneen toisen auton perusteella, oli tosi hieno. Mutta oli siellä myös kuuma, vettä kului litrakaupalla.












Seuraavana reitillä oli Artist's Palette, taiteilijan paletti, joka näyttää tältä:




Pysähdyimme Kuolemanlaakson keitaalla eli Furnace Creekissä. Ostimme jäätelöt viilentämään, mutta huikean kuumuuden takia ne piti syödä pikavauhtia. Posti oli mennyt kiinni jo neljältä, joten erityiset postileimat jäivät taas saamatta.

Seuraava pysähdys oli vierailijakeskus, josta siis ostimme lipun ja leimasimme Rikun kansallispuistopassin, ja sitten ajoimme Mesquite Flat Sand Dunes -hiekkadyyneille toteuttamaan Rikun visiota:




Hiekkadyyneiltä jatkoimme Mosaic Canyonille erittäin arveluttavaa tietä pitkin. Kävin keräämässä isoja, teräviä kiviä tieltä useamman kerran. Marmorinen kivikanjoni oli upea, mutta reitti muuttui jonkin aikaa käveltyämme liian riskialttiiksi kaularankaani ajatellen. Riku jatkoi eteenpäin ja minä palasin hiljalleen autolle.
















Aurinko ehti laskea ennen kuin ehdimme Zabriskie Pointille. Näkymä olisi ollut varmaankin aika upea. Kävimme kävelemässä hetken aikaa reittiä ylös, kunnes luovutimme ja lähdimme ajamaan Pahrumpin kautta Las Vegasiin.




Vegasiin saapuminen myöhään illalla oli mahtava ensin näkyneen valokajasteen ja sitten horisonttiin piirtyneen valomeren ansiosta. Saapuessamme iltakymmenen tienoilla hotellillemme MGM Grandiin Markku oli jo asettautunut yhteiseen huoneeseemme, joka oli mukava minisviitti. Olimme valinneet MGM Grandin hotelliksemme edellisen matkani positiivisten kokemusten ja hotellilla vasta tehdyn remontin vuoksi, ja hotelli oli odotusten mukainen.




Lähdimme viettämään iltaa alakerran kasinolle, ja Riku ja minä maltoimme palata huoneeseen vasta aamuviideltä.

Päivä 33 / 5.10.2012 / Las Vegas, NV

Ensimmäisen MGM Grandissa vietetyn yön jälkeen oli selvää, että halusimme pysyä kasinohotellikatu Las Vegas Boulevardilla eli Stripillä myös viikonlopun - tyytyisimme vain normihuoneeseen minisviitin sijaan. Hoidimme siis tämän kuntoon ennen kuin lähdimme viettämään päivää Stripille.

Lounastimme Diego'sissa MGM Grandin alakerrassa, johon vaikutti saamamme 75 dollarin ruoka- ja juomakrediitti. Meksikolaistyylisessä Diego'sissa oli tarjolla hyvää ruokaa, mutta tarjoilu oli tosi hidasta, vaikka asiakkaita oli vain parissa pöydässä.Sitten lähdimme Stripille. M&M's -kaupassa riitti ihmeteltävää, kun yksien karkkirakeiden ympärille on brändätty tavaratalollinen tuotteita huulirasvasta t-paitoihin, ja ai niin, sai sieltä niitä karkkejakin. Edetessämme kohti Stripin muita kasinoja Grand Canyon -helikopterikierrosten tarjoajia riitti. Seuraavan Vegasin reissun budjettiin voisi sisällyttää nelisensataa ylimääräistä helikopteriajelua varten! Vilkaisimme myös showlippujen hintoja ennen kuin aloitimme myöhään yöhön kestäneen kasinokierroksen, johon sisältyivät mm. Paris, Venetian, Mirage, Caesar's, Monte Carlo ja New York, New York sekä tietenkin MGM Grand. Venetianin sisälle rakennettu Venetsia kanaaleineen ja upea valokuvagalleria ovat näkemisen arvoisia.




















Päivä 34 / 6.10.2012 / Las Vegas, NV [Stratosphere Tower & Circue du Soleil KÀ

Aamulla piti jaksaa herätä vaihtamaan huonetta yhdeltätoista. Hymyily respassa kannatti, koska pääsimme suoraan uuteen huoneeseen, vaikka siitä olisi pitänyt maksaa lisää, ja saimme näköalallisen huoneen 16. kerroksesta.

Lähdimme jälleen Stripille, ja ensin menimme käymään Coca Cola -kaupassa. Saatavilla oli jälleen tavaratalollinen brändin logolla koristeltuja tuotteita, osa tosi hienoja. Muutaman vuoden kestäneen herätyskellon etsimisen jälkeen löysin mieluisan. Sitten huomasimme limubaarin, josta oli saatavilla kuudentoista lasin setti maailman limuja, ja Rikun kanssa halusimme tietenkin maistaa niitä. Joukossa oli joitakin aivan karmeita, kuten Beverly Italiasta, ja muutama tosi hyvä, mm. Inca Cola Perusta.








Kävimme myöhäisellä lounaalla Fatburgerissa, jossa henkilökunta ei enää huutanut jokaisen Fatburger-tilauksen kohdalla "FATBURGER!", kuten neljä ja puoli vuotta sitten. Hyvää burgeri kuulemma kuitenkin oli, itse valitsin salaatin. Kävelimme sitten hetken aikaa kunnes tajusimme, että tarvitsemme jonkin liikennevälineen avuksemme, mikäli aiomme ehtiä Stratosphere-torniin ihailemaan maisemia auringonlaskun aikaan. Etsimme Monorail-aseman ja matkustimme sillä Stripin toiseen päähän. Monorail oli tosi näppärä tapa matkustaa, näköalatkin olivat hienot, ja matka päästä päähän kesti vartin - Parisilta pari minuuttia vähemmän. Saatavilla on kertalippu, päivälippu ja kolmen päivän lippu, ja päivälippu on voimassa 24 tunnin ajan.




Nousimme Stratosphereen katsomaan Vegasia korkeuksista. Tarjolla olisi ollut muutamia huvipuistolaitteita, jotka jäivät käymättä välilevynpullistuman vuoksi. Hurjin lienee Sky Dive -hyppy, joka näytti upealta. Näimme Vegasin Stratospheren katselutasanteelta valoisalla, auringon laskiessa ja pimeällä.












Stratosphereltä menimme vieressä sijaitsevaan maailman suurimpaan matkamuistomyymälään Bonanzaan. Saatavilla oli kaikkea mahdollista koristeltuina Las Vegas -tekstein.

Lähdimme takaisin MGM Grandille, jonne Markku oli mennyt jo edeltä. Menimme yhdessä katsomaan shown Circue Du Soleil KÀ, joka oli hienosti toteutettu. Illalla menin ensimmäisen kerran elämässäni blackjack-pöytään, ja viime päivien treenaus näytti tuottaneen tulosta, kun menin pöytään yhden $25 chipin kanssa ja lähtiessä niitä oli kolme tai neljä! Riku puolestaan istuutui ensi kertaa Texas hold'em -pöytään. Mahtavia kokemuksia!




Päivä 35 / 7.10.2012 / Las Vegas, NV

Sunnuntai oli Markun viimeinen lomapäivä, ja hän halusi käydä katsomassa loman huipennukseksi vielä toisen shown, suosikkikoomikoitaan Penn & Tellerin, joten kun Markku lähti lippuostoksille, minä ja Riku lähdimme Pariisiin. Paris-kasinohotellin kasinon takana on pariisilaiskatuja ja myynnissä oli suolaisia ja makeita kreppejä.
Tapasimme kolmestaan Bellagion suihkulähteillä ja ihastelimme niitä muutaman kappaleen ajan - tämäkin juuri ennen auringonlaskua, auringonlaskun aikaan ja pimeän tultua.




























Käväisimme etsimässä Bellagiosta jäätelökahvilaa, jota ei löytynyt. Markku lähti katsomaan Penn & Telleriä, joka oli kuulemma loistava show. Riku ja minä suunnistimme Hootersiin wingsien perässä, mutta sinne ehtiessämme oli jo liian myöhä eikä wingsejä ollut enää tarjolla. Istuuduin jälleen blackjack-pöytään ja ensin meni hyvin, sitten huonosti. Riku sai paikan pokeripöydästä, viihtyi siinä pidemmän aikaa ja poistui lopulta voittajana saatuaan täyskäden. Yö kääntyi aamuksi ja palasimme hotellihuoneelle samaan aikaan kuin Markun herätyskello soi kentälle lähdön merkiksi.

Päivä 36 / 8.10.2012 / Las Vegas, NV

Kolmen Vegas-päivän ja ennen kaikkea neljän Vegas-yön jälkeen tarvitsimme lepopäivän ennen kuin jaksoimme jatkaa matkaa kohti Grand Canyonia. Haimme ruokaa huoneeseen alakerran food courtissa, katsoimme televisiota ja nukuimme. :)

Päivä 37 / 9.10.2012 / Las Vegas, NV - Kingman, AZ - Seligman, AZ - Flagstaff, AZ

Tiistaina luovutimme hotellihuoneen yhdeltätoista ja veimme matkatavarat autolle. MGM Grandilla on muuten iso pysäköintihalli, jonne auton voi jättää parkkimaksuitta. Lähdimme kävelylle Las Vegas -kyltille, ja nyt tärkeä vinkki: älä kävele, se on kaukana, vaikka kartalla matka näyttäisi kohtuulliselta.




Kasinoista Luxor ja Mandalay Bay jäivät taas käymättä, joten siinä ainakin kaksi syytä tulla Vegasiin jonkun vuoden päästä :)




Erityisen muovisen näköisen Excaliburin, Luxorin ja Mandalay Bayn välillä kulkee oma juna, jota kannattaa hyödyntää, jos liikkuu Stripin tässä päässä. Toiselle puolelle on rakenteilla suuri maailmanpyörä, tällä hetkellä bulevardin toinen puoli on toistaiseksi hieman karumpi:




Kävimme syömässä MGM Grandin alakerrassa Rainforest Caféssa kylttikävelystä toipuaksemme. Paikka oli ihan ok, ruoka samoin, mutta Diego's oli MGM Grandin ravintolakokeiluista se parempi.




Ajoimme vielä Stripille ennen kuin lähdimme ajamaan kohti Arizonan osavaltiota pitkin tietä 93. Koko kasinohotellikatu näytti jotenkin erilaiselta autosta verrattuna siihen, miltä se näytti kävellessä - katse kiinnittyi eri asioihin, esim. Caesar's Palacen Colosseumin muotoiseen osaan. Viiden matkaviikon jälkeen mailimittari näytti noin 6000 mailia ja osavaltioita ei tullut listaan lisää, koska olimme olleet Nevadassa jo kolmannella matkaviikolla.

Emme pysähtyneet Lake Meadilla, koska olimme halunneet viettää Vegasissa ylimääräisen päivän. Alue näytti kyllä upealta.




Maisemat tien 93 varrella olivat mahtavat:








Ajoimme ensin Kingmaniin, mutta Kingmanin KOA-leirintäalue oli aika karulla seudulla ja Seligmanin leirintäalueen lähellä ei ollut ihmeemmin palveluja, joten ajoimme Flagstaffin KOA:lle asti. Sielläkään telttapaikka ei ollut nurmikolla, joten nukuimme jo tutuksi tulleilla Camryn etupenkeillä. Eri KOA-leirintäalueilla on varauduttu telttailijoihin todella vaihtelevasti - osassa on tarjolla hyvä nurmikenttäpaikka, osassa telttapaikat on sijoitettu koko alueen huonoimpiin kohtiin. Emme antaneet sen kuitenkaan häiritä, koska seuraavaksi edessä oli päivä Grand Canyonilla!
-Liisa

- Posted using BlogPress from my iPad