Päivä 23 / 25.9.2012 / West Sacramento, CA - Millbrae, CA - Mill Valley, CA [Muir Woods] - Sausalito, CA - San Francisco, CA
Lähdimme tiistaiaamuna West Sacramenton leirintäalueelta kohti San Franciscoa. Ajoimme auton ensin huoltoaseman pikapesuun päästäksemme eroon auton keulaan noin 4700 mailin aikana lentäneistä muutamasta sadasta hyönteisestä. Vajaan parin tunnin ajo San Franciscoon sujui ilman isompia viivytyksiä - aikaa meni navigaattorin ennustamaan aikaan nähden vain muutaman minuutin enemmän. Rekan perävaunu oli syttynyt palamaan valtatiellä, ja tämä aiheutti isoimman ruuhkan. Ajoimme pari mailia ylimääräistä, koska navigaattori neuvoi menemään car pool -kaistalle (merkitty salmiakkiruuduin), jonne emme voineet mennä, mutta onneksi pääsimme pian kääntymään takaisin sinne minne pitikin. Ennen San Franciscoa maksoimme Chicagon alueelta lähtömme jälkeen ensimmäisen tietullin, neljä dollaria. Tietulleihin on siis mennyt yhteensä reilu $70. Tätä tietoa oli hankala löytää netistä etukäteen, joten ehkäpä tämä auttaa jotakuta road tripin suunnittelijaa.
Ajoimme suoraan San Franciscon lentokentän lähistölle hakemaan lisävahvistuksen matkaseurueeseemme seuraavan vajaan kahden viikon ajaksi. Markku oli saapunut San Franciscoon edellisenä yönä American Airlinesin lentojen oltua jokusen tunnin myöhässä. Hän oli yöpynyt lentokentän lähellä TripAdvisorissa kehuja saaneessa Millwood Innissä. Koska San Franciscon keskustassa autosta on enemmän haittaa kuin hyötyä, yövyimme San Franciscossa viettämämme seuraavat kolme yötä keskustassa hostellimaisessa hotellissa nimeltään San Remo Hotel. Kyseinen majoitus osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, koska historiallinen rakennus oli kiinnostava jokaista yksityiskohtaa myöten. Kääntöpuolena oli tiivistunnelmainen huone, mutta emme menneet San Franciscoon viettämään aikaa hotellihuoneessa. Hotellin hyvä puoli useamman viikon matkalla olleille on pesu- ja kuivauskoneet. Majapaikalla oli sopimus läheisen kauppakeskuksen pysäköintialueelle, joten saimme automme turvalliseen paikkaan suurkaupunkipysäköinniksi varsin kohtuulliseen hintaan $16/yö. Näin Riku sai ansaitsemaansa lepoaikaa ratin takana olemisesta parin päivän ajan.
Ensin päätimme kuitenkin ajaa San Franciscon pohjoispuolelle Muir Woodsiin ihastelemaan upean isoja, satoja vuosia vanhoja punapuita. Vaikka San Franciscossa lämpötila oli Celsius-asteissa vain parisenkymmentä ja oli tuulista, päivä oli oikein kaunis, aurinko paistoi, ja valo siivilöityi puistoon kauniisti puunlatvojen välistä.
Ajoimme Mill Valleyssä sijaitsevaan Muir Woodsiin ja takaisin San Franciscoon Golden Gate -siltaa pitkin. Silta oli upea, mutta harmillisesti koko San Franciscossa viettämämme ajan suurelta osin sumun peitossa. Jos olisimme viettäneet San Franciscossa useamman päivän, ja etenkin jos sumu olisi jossakin kohtaa hälventynyt, olisimme menneet kävelylle Golden Gatelle. Oli hassua, että silta oikein näytti vetävän sumua puoleensa, koska esimerkiksi muutaman mailin päässä Sausalitossa oli täysin kirkasta. Golden Gatella peritään siltatulli $6 keskustaan päin ajettaessa, muttei keskustasta pois päin ajettaessa.
Päätimme syödä tunnelmallisessa Sausalitossa ennen San Franciscoa. Sausalito näytti ylipäätään viihtyisältä kaupungilta, joten jos San Franciscossa viettää pidemmän aikaa, tätä voi harkita esim. puolen päivän ohjelmaksi. Huomasimme sea food -ravintolan nimeltään Salito's, eikä valinta olisi voinut paljon paremmin onnistua: ruoka oli tosi hyvää, annokset tarjoiltiin hauskasti pannuista, ravintolan terassilta oli mukava merenrantanäkymä ja tarjoilija oli oikein mukava. Itse söin maukasta hietakampelaa ja Riku söi elämänsä ensimmäisen kerran kokonaista rapua. Siinä oli paljon puuhaa, mutta kova työ palkittiin maistuvalla ruoalla. Ainoa pieni miinus oli annosten aavistuksen liian pieni koko, eli annokset oli selvästi suunniteltu niin, että olisi kannattanut ottaa alkuruoka. Tämä ei kuitenkaan ihmeemmin haitannut, koska ajattelimme joka tapauksessa mennä San Franciscossa jonnekin illalla.
Menimme kirjautumaan hotellille ja ihasteltuamme aikamme mahtavaa rakennusta lähdimme tutustumaan hotellin lähialueeseen. Huomasimme parin korttelin päässä, Mason Streetin ja North Point Streetin kulmassa tunnelmallisen italialaistyylisen paikan nimeltään Cafe Pescatore, ja viihdyimme siellä useamman tunnin. Länsirannikolle saapumispäiväämme osui siis kaksi lämpimästi suositeltavaa ruokapaikkaa, joista jälkimmäinen on aivan Fisherman's Wharfin tuntumassa, kuten hotellimmekin.
Hotellille kävellessä oli aika koleaa, joten syyskuiseen iltaan San Franciscossa kannattaa varautua takilla lämpimistä iltapäivän tunneista huolimatta. Sama kannattaa muistaa Alcatraziin lähtiessä, etenkin jos on liikkeellä jo varhain aamusta, mutta siitä tarinaa seuraavan päivän otsikon alla:
Päivä 24 / 26.9.2012 / San Francisco, CA [Alcatraz, Telegraph Hill & Coit Tower]
Keskiviikkoaamuna lähdimme Alcatrazin vankilasaarelle monen muun joukossa. Olimme ostaneet liput klo 9.10 lähtevään lauttaan noin kolmea viikkoa aiemmin juuri ennen lähtöämme Suomesta, koska Alcatraz on niin suosittu, ettei sinne olisi välttämättä päässyt ollenkaan, jos liput olisi yrittänyt saada vasta paikan päällä. Iltakierrokset olivat täyteen varattuja jo silloin kolmea viikkoa ennen, joten jos mielit Alcatraziin pimeällä, kannattaa liput varata vähintään kuukautta ennen - ainakin elokuussa huomasin, että tuolla aikataululla iltakierroksille olisi päässyt. Aamulippu kustansi $28 sisälten laivamatkat, sisäänpääsyn ja audioguiden. Iltakierros olisi ollut noin kympin kalliimpi.
Hotellilta oli vartin kävelymatka siihen kohtaan satamarantaa, mistä Alcatrazin laiva lähtee (Pier 33) ja matkalla kävimme ostamassa aamiaista Trader Joe'sta. Olimme varanneet liput aamun ensimmäiselle lautalle, joka osoittautui hyväksi valinnaksi, koska väkeä saarelle tuli päivän mittaan koko ajan lisää ja luulen, että päivällä olisi joutunut jonottamaan varsinkin vankilan sisäalueilla vielä enemmän. Odotin jotakin Suomenlinnan lautan kaltaista, mutta meidät kyydittiin saarelle pienellä risteilijällä, johon mahtui satoja ihmisiä.
Saarella - kuten satama-alueellakin - oli tuulista, ja aamulla pilvistä, mutta päivällä jälleen aurinkoista. Alcatraziin saavuttua kuuntelimme laivarannassa ensin lyhyen infon, jossa muistutettiin muun muassa siitä, ettei suuressa osassa saarta saa syödä mitään eikä juoda kuin vettä - eväiden syönti on sallittua ainoastaan laivarannassa. Mietimme selitystä tälle keksimättä mitään hyvää syytä sitä keksimättä sille, miksei näin suositussa kohteessa ole esimerkiksi kahvilapalveluja. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että ehkä vankilan alueella on niin paljon rottia, että niitä näkyisi riesaksi asti, jos vankilalla syötäisiin eväitä tai jos siellä olisi esim. kahvila?
Lähdimme vankilakierrokselle audioguiden opastamana. Tämä oli paras audioguidekierros, jonka olen kuunnellut. Yleensä kuulokkeet korvilla tehtävät kierrokset ovat enemmän tai vähemmän tylsiä, mutta tämä ei. Siispä nauhurista painike play ja menoksi. Nauhurin pystyi keskeyttämään välillä ja tutustumaan paikkoihin myös omaa tahtia. Kertojina olivat Alcatrazin entiset vangit, vanginvartijat ja saarella asuneet vanginvartijoiden perheenjäsenet. Todella mielenkiintoista!
Alcatrazissa oli oikein hyvin esillä vankilavuosien 1934-1963 tapahtumat. Riku olisi toivonut kuulevansa myös saaren sotilaallisen käytön vuosista 1850-1934, mutta esillä olivat tosiaan kolmen vankilavuosikymmenen tapahtumat: erityisesti Alcatrazin taisteluksi (Battle of Alcatraz) kutsuttu pakoyritys, jossa kuoli vankeja ja vanginvartijoita ja Alcatrazin kuuluisin pako, jossa Anglinin veljekset ja Frank Morris kaivoivat lusikoilla pakoreitin selleistä ja lähtivät merelle sadetakeista tehdyllä lautalla. Anglinin ja Morrisin pakoyrityksestä tuli kesällä kuluneeksi 50 vuotta. Heitä ei ole koskaan löydetty elävinä eikä kuolleina (oma mielipiteeni on, että kuolleet on helpompi löytää), ja Anglinin veljesten sukulaiset ovat varmoja, että veljekset selvisivät paosta hengissä. Viranomaiset etsivät heitä edelleen, ja jos heidät löydettäisiin, heidät tuomittaisiin vankilaan tämänhetkisestä reilun 80 vuoden iästä huolimatta.
Muutamissa selleissä oli mahdollista käydä sisällä ja useita sellejä oli varusteltu samanlaisiksi kuin ne olivat aikanaan. Tässä D-osastolla Alcatrazin pahis:
Halutuimmat sellit olivat olleet aikanaan ne, joihin paistoi aurinko vankilan pienistä ikkunoista, ja jotka oli varusteltu kaikenlaisilla mukavuuksilla - jopa radiolla.
Vankilan sisäpihalle pääsi, samoin hallinnon tiloihin. San Franciscon siluetti näkyi saarelle ja vaikutti olevan houkuttelevan lähellä, mutta kuitenkin kovin kaukana. Voi vain kuvitella, miltä vangeista on tuntunut, kun kaupungin äänet ovat kantautuneet yhteen Yhdysvaltojen pahamaineisimmista vankiloista.
Kierros päättyi vankilan vaarallisimpaan paikkaan eli ruokalaan, koska käytössä olivat olleet oikeat ruokailuvälineet.
Ruokalassa oli näyttely, jossa oli esillä valokuvaajan otoksia vangeista vapautumisen jälkeen. Kuvien yhteydessä kerrottiin, mitä näille entisille, aikanaan murhan tehneille vangeille nykyään kuuluu. Näyttelyn vieressä oli seinä, johon pystyi kommentoimaan näyttelyä tarralapuille. Useissa kommenteissa kritisoitiin sitä, kuinka huomio on aina vangeissa eikä heidän uhreissaan. Totta sekin, mutta miksiköhän kyseiset kommentoijat sitten edes tulivat vierailulle _vankilaan_...?
Kävimme vielä kiertämässä saarta ja ihastelemassa näkymiä hetkisen ja huomasimme aivan napeilta näyttäviä juttuja, jotka kuitenkin olivat viereisestä puusta - hämäävää!
Palasimme saarelta alkuiltapäivästä yhden ja kahden välillä, joten kierrokseen ja matkoihin saarelle ja takaisin menee enemmän aikaa kuin suositusaika kaksi ja puoli tuntia. Vierailu Alcatrazissa oli mahtava ja ehdottomasti yksi suosikkitekemisistäni koko matkalla heti Madison Countyn siltojen ja Yellowstonen jälkeen. Myös San Franciscoa ympäröivät sillat tekivät vaikutuksen, mutta olivat hankalia kuvauskohteita.
Menimme syömään Anthony Bourdainin ohjelmassa suositeltuun ravintolaan Pier 23 Cafe, joka yllätys yllätys sijaitsee Pier 23:ssa. Ruoka ei yltänyt edellisen päivän tasolle, mutta oli kuitenkin hyvää, ja satamanäkymä toi ruokahetkeen tietenkin mukavan lisän.
Lähdimme nousemaan Telegraph Hillille määränpäänämme Coit Tower ja näkymät San Franciscoon kaupungin yltä. Satojen porrasaskelmien nouseminen palkittiin jo matkan varrella, kun yllätykseksemme tapasimme San Franciscon papukaijaparven keskellä upeaa puutarhaa.
Coit Towerista oli hienot näkymät merelle, Alcatraziin ja kaupungin eri osiin. Kävelimme Coit Towerilta San Franciscon hienoja mäkisiä katuja pitkin talaisin hotellille ja vietimme illan hotellilla noutosushia syöden ja ladaten akkuja seuraavaan päivään.
Päivä 25 / 27.9.2012 / San Francisco, CA [Fisherman's Wharf & Chinatown]
Torstaiaamuna lähdimme ensin hotellin lähistölle Fisherman's Wharfiin, joka oli mahtava paikka viettää päivää. Sinne kannattaa varata puoli päivää, koska Fisherman's Wharf on täynnä mielenkiintoista nähtävää, ja kannattaa myös laskelmoida lounas tai päivällinen sinne! Hotellillamme ei tarjoiltu aamiaista ja alakerran italialainen ravintola ei ole tällä hetkellä toiminnassa, joten me jouduimme nauttimaan aamiaista Fisherman's Wharfin kulmilla, eikä lounasnälkä ehtinyt vielä kasvaa ennen kuin jo lähdimme kaapeliautolla, cable car, linjan toiseen päähän ja kohti Blue Bottle Cafeta. Hollywood Cafessa tarjoiltu aamiainen oli ok, muttei ollut mitenkään ihmeellinen.
Jo saapuessa varsinaiseen Fisherman's Wharfiin kadun varrella oli monta mielenkiintoista kauppaa. Pier 39:ssä ihastelimme ensin hylkeitä ja näkymää Alcatraziin ja sitten kävimme muutamissa kaupoissa. Yhdessä keräilyesinekaupassa olisi ollut tarjolla signeerattu baseball-pallo vaatimattomaan $17.000 hintaan, Paluu tulevaisuuteen -elokuvan julisteen Michael J. Foxin ja Christopher Lloydin nimikirjoituksilla olisi saanut omakseen vajaalla tonnilla. Suosikkini oli tietenkin puoti nimeltään Chocolate Heaven :)
Suklaataivaasta jatkoimme siis cable carilla matkailija Markun kahvitaivaaseen eli Blue Bottle Cafe, jossa Riku ja minä joimme kuumaa kaakaota. Cable carin kyytiin kannattaa nousta linjan päästä, koska samalla näkee, mitä kääntöpaikalla tapahtuu.
Cable car oli täynnä ihmisiä päiväaikaan, joten matka ei ollut suurikaan elämys päivällä, mutta palatessamme hotellille myöhään illalla ja ollessamme tuolloin ainoat matkustajat oli cable car tosi hieno lisä San Francisco -päivään. Parhaimman fiiliksen kaupunkiin saa seisomapaikoilta vaunun reunalla, tiesi kertoa Markku. Kyydistä voi ostaa yhden matkan lisäksi päivälippuja, kolmen päivän lippu on hankittava lippuluukulta, joita on ainakin päätepysäkeillä. San Franciscossa on kaksi eri julkisen liikenteen järjestelmää, Muni ja Bart, joista matkailijalle sopivampi on cable carit sisältävä Muni.
Blue Bottle Cafessa saimme ihastella työntekijöiden taidonnäytteitä heidän loihtiessa hyvältä maistuvia ja näytäviä juomia.
Kävelimme viettämään myöhäisen iltapäivän ja illan Chinatowniin. Koko matkan yksi parhaista ei-suunnitelluista jutuista oli teenmaistelutuokio Chinatownissa. Saimme maistaa lähes kymmentä erilaista teetä, jotka kauppias valmisti ammattilaisen ottein. Oikea tee oikein valmistettuna on kyllä todella hyvää! Kävelimme Chinatownissa ja teimme ostoksia, ja auringon laskettua menimme syömään kiinalaiseen ravintolaan. Palasimme hotellille mutkittelevan Lombard Streetin kautta, joka kannattaa myös sisällyttää San Franciscon ohjelmaan. Hotellilla aloitimme valmistautumisen Vegasiin pelaamalla muutaman jaon blackjackia.
San Franciscosta päällimmäisenä mieleen jäivät Alcatrazin ja Fisherman's Wharfin lisäksi mäkiset kadut, kauniit talot ja kaupungin yleinen tunnelma. San Francisco erottuu muista amerikkalaisista suurkaupungeista sporttisena ja raikkaana merenrantakaupunkina. Tänne olisi voinut varata neljäkin päivää, viikkokin menisi takuulla nopeasti, mutta tämä kolme päivää oli hyvä hienojen elämysten saamiseen ja sen tunteen saamiseen, että on nähnyt kiinnostavinta San Franciscoa, mutta ei ehtinyt kyllästyä, ja tänne on mukava palatakin vaikka pariksi päiväksi esimerkiksi jos joskus tekee uuden samantyyppisen matkan.
-Liisa
- Posted using BlogPress from my iPad
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti