Blog post in English: stay tuned ;)
Lentokoneessa kohti Newarkia 9/03/2012
(yllä) "Mitään en vienyt" (alla) Parhaat naurut useampaan viikkoon, kun lentokoneviltti lähti mukaan.
Myöhemmin lentokoneessa...
Ruudulla luki juuri, että perille saapumiseen on 48 minuuttia. Enpä olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin odottaisin koneen laskeutumista yhtä paljon kuin tänään - nautinhan lentämisestä yleensä tosi paljon. Mutta tiedoksi, että SAS:in koneessa on tosi kylmä! Siispä olen onnistunut hankkimaan itselleni suht flunssaisen olon jo 12 tuntia matkaanlähdöstä :D Kun yhdistää sen mojovaan päänsärkyyn ja käytännössä jokaista paikkaa myöten täyteen koneeseen, ei tämä lukeutune matkan kohokohtiin, mutta eiköhän kaikki vielä iloksi muutu, kunhan päästään Yhdysvaltain maankamaralle! Näin vakaasti uskon. Vielä lisähuomio SAS:in lennosta: elokuvan alkamista ei voi valita. Eli elokuvat pyörivät alusta loppuun kaikilla samaa tahtia, eikä mistään edes näe, monelta jokin elokuva seuraavan kerran alkaa. Kyllä Air France ja Lufthansa voittavat niin lämpötiloissa kuin matkan viihdetarjonnassa mennen tullen.
(Olisi mulla ollut positiivistakin sanottavaa, mutta kone alkoi laskeutumaan ja iPad piti sulkea, joten ehdin tähän mennessä vain valittaa :D)
@ Best Western West Greenwich Inn aamulla 9/04/2012
Jo eilen tien päälle päästyämme ja etenkin nyt nukutun yön jälkeen tunnelma on eiliseen lentokoneessa kirjoitettuun verrattuna aika erilainen! Ok, edelleen on hieman flunssainen olo, ja kello on tietysti sekaisin (heräsin viideltä...), mutta muuten tuntuu mukavammalta :)
Eilen koneen laskeuduttua edessä olivat rajamuodollisuudet. Jo rajalla alkoi lippuilotulitus - Yhdysvaltojen lippuja oli joka puolella - iso lippu roikkui katosta, jokaisen kopin luona oli pieni lippu ja niin edelleen. Jonotus meni paljon nopeammin kuin vuonna 2008 Los Angelesiin saapuessani. Nyt terminaalissa oli oikein työntekijä jakamassa lennoilta saapuneita eri koppien eteen jonoihin. (Mietimme vain, onkohan hänen työnsä päivästä toiseen sitä, että "menkää te kopin 38 eteen ja te koppien 50-52 eteen", vai olisiko lentoasematyöntekijöillä työkiertoa?) Vuoroni tuli - menin ennen Rikua - ja olin ajatellut joutuvani vastaamaan vain "business or pleasure" -tyylisiin kysymyksiin, mutta edessä olikin kunnon tentti: minne olen menossa ja miksi, mitä teen Suomessa, miten minulla voi olla näin pitkä loma jne. Muutaman minuutin tiukan kysymystulvan jälkeen tuli sormenjälkien ja valokuvien vuoro, ja pääsin eteenpäin. Riku kertoi, että häneltä oli myös kysytty loman saannista ja työpaikasta.
Matkatavaramme olivat onneksi pyörimässä hihnalla. Riku joutui siis kantamaan kaiken, minä pystyin vetämään vain pientä lentolaukkua, kun menimme ei tullattavaa -kohdasta nopeasti läpi, onnellisesti ilman matkatavaroiden skannauksia (varmaan olisikin muuten mennyt pidempi tovi selitellessä välilevynpullistuman takia mukana olevaa lääkemäärää), ja lähdimme etenemään kohti AirTrain-pysäkkiä autovuokraamolle päästäksemmme. Lentokenttävirkailija jo ennätti kysymään, miksi en osallistu rinkkojen kantamiseen, kun Rikulla oli suuri työ kahden ison rinkan ja yhden repun kanssa. Kuittasin sen vain sanomalla "He's my hero", ja pääsimme jatkamaan matkaa :)
Hertzin autovuokraamo oli helposti löydettävissä. Siellä meitä palvellut nainen oli ehkä enemmän sitä jenkki-perustasoa? Lähtiessämme hän vain iloitsi, että enää 10 minuuttia (ilmeisesti työvuoroa jäljellä). Isompi harmin aihe oli autokysymys, koska asiakaspalvelija ilmoitti vain kaksi vaihtoehtoa olevan vapaana, Toyota Camry ja Nissan Altima. Autoluokkaa emme halunneet korottaa, ja pienemmissäkään autoissa ei ollut mieluisia, joten päädyimme Toyotaan (se siitä toiveesta tehdä matka amerikkalaisella autolla, mutta kuluttaapahan ainakin vähemmän). Meitä odotti tummanharmaa 12808 mailia ajettu vuoden 2012 malli, jossa ainakin tavaratilan koko näytti oikein sopivan isolta! Autoa oli ehditty jo hieman kolhia - hyvin pieniä jälkiä, mutta kuitenkin - ja siksi olisin toivonut tarkempaa vikojen läpikäyntiä pelkän portilla videoinnin lisäksi (vahatussa pinnassa kun ei kaikki videolla näy), mutta siihen oli tyytyminen, ja lähdimme suunnistamaan ulos lentokenttäalueelta ja ensin kohti Walmartia.
Juuri iloittuani, että pääsimme oikeaan suuntaan, en huomannut vielä yhtä liittymää oikealle tielle, ja vain parin mailin päästä lähdöstä ajoimme 1. kerran harhaan :D Onneksi Riku oli ladannut kännykkäänsä kartat, ja niiden avulla pääsimme määränpäähämme eli Garfieldin Walmartiin. Jouduimme tosin karttakämmini takia ajamaan tullimaksutietä pitkin, jossa seuraava kämmi: tullitien alkamiskohta näytti muutama vuosikymmen hylätyltä, eikä kuittia, joka olisi kertonut, mistä tielle tulimme, ollut missään! Arvelimme, ettei tullimaksua perittäisikään, ja sehän tietysti osoittautui vääräksi toisessa päässä... Kun maksu olisi ollut $2.50, nyt se olikin $12.50, ja virkailija aika tiukkaan sävyyn kyseli, onko tällaista tapahtunut aiemmin... No, siitä selvittiin käteisellä.
Suunnistaminen kaikkien epäselvien teiden ja miljoonien ramppien keskellä ei vaikuttanut mitenkään helpolta. Oli jo ennestään tiedossa, että New Jerseyssä on aika karuja seutuja, mutta seudut osoittautuivat vielä sen verran karummiksi, että kävimme tekemässä Walmartissa vain välipalaostoksia (ja ötökkämyrkkyjä... kaiken varalta, jospa niillä olisi sama vaikutus kuin sateenvarjolla - kun sitä jaksaa kantaa mukana, niin ei sada) ja retkeilytarvikekaupat jätimme suosiolla tältä päivältä väliin. Oli siis aika suunnata kohti Rhode Islandia, ja sitten tuli todistettua GPS:n käyttämisen huonommat puolet! Kun olimme ajatelleet kiertää New Yorkin pohjoista kautta, niin Rikun puhelimen GPS johdattikin meidät - arvaatko jo minne - niinpä niin, George Washingtonin sillalle ja Manhattanille!!!! Onneksi Rikulla oli rautaiset hermot Labor Dayn ruuhkassa!
(alla) Upeita maisemia Atlantin rannikon lähellä ajaessamme (Manhattanin seutuvilla kun meni huomio johonkin muuhun!)
Pysähdyimme Connecticutissa syömään Denny's -nimisessä dinerissa, jossa oli oikein maistuvaa kana-avokadosalaattia (Liisa) ja kana-avokadoburritoja (Riku). Näin jenkkiruokaketjujen bongaus on aloitettu :) Pysähdys tässä tuli ennen kaikkea siksi, koska neurokirurgit suosittivat olemaan istumatta autossa pitkiä matkoja kerrallaan, ja olihan istumista jo aika runsaasti tälle päivälle ollut (lentokoneessakin verryttelin koneen takaosassa:).
Ensimmäinen matkapäivämme oli pitkä sekä aikaerosta johtuen että siksi, halusimme heti tien päälle. Viimeiset kymmenet mailit jo puuduttivat, mutta oikea Exit tieltä I-95 North löytyi, ja tämä ensimmäinen majoituksemme oli aivan Interstaten tuntumassa. Siellä check-inissä vastassa oli Italiasta Yhdysvaltoihin muuttanut Maria, joka oli todella ystävällinen. Patjan alle kurkistettuamme ja saatuamme matkatavarat sisään ei ihmeemmin lyhyen wifin käytön lisäksi iltaohjelmaa tarvittu, kun oli aika käydä nukkumaan. Nyt puolestaan on aika lakata rasittamasta välilevynpullistumaani (vaikka tämä tässä sylissä kirjoittaen suht hyvin sujuukin), koska edessä on uusi päivä :)
-Liisa
- Posted using BlogPress from my iPad
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti