Lauantai oli ajopäivä: yli 500 mailia matkaa ja koko päivähän siihen meni, mutta pääsimme hyvän matkaa kohti seuraavan viikon pääkohdettamme San Franciscoa. Mietimme jonkin aikaa, jakaisimmeko ajon Jeromesta South Lake Tahoelle kahdelle eri päivälle, mutta halusimme enemmän aikaa Virginia Cityyn sunnuntaina, joten päätimme ajaa koko päivän.
Tällä kertaa tarjolla oli huikeita maisemia Interstaten I-80 varrellakin, muttei valitettavasti pysähtymispaikkoja. Ajoimme siis Interstatea Idahon suunnalta laskeuduttuamme Wellsin kohdilta lähelle Renoa, muttei Renoon asti. Nämä(kin) maisemat on nähtävä itse, kuvista ei välity murto-osaakaan.
Reitin varrelle osui muutamia pieniä kaupunkikeskittymiä, joiden talot vaihtelivat parakeista omakotitaloihin. Mietimme, mitähän ihmiset niissä tekevät, kun ei näkynyt tehtaita eikä kauppoja eikä harrastusmahdollisuuksiakaan.
Pysähdyimme Winnemuccassa, joka oli ihan oikea kaupunki aiempiin verrattuna, syömään ja ostamaan kaikenlaista pientä Walmartista. Tällä kertaa ketjuravintoloista vuorossa oli Jack In The Box. Ruoka on samantyyppistä kuin muissakin pikaruokaketjuissa, mutta erityismaininnan ansaitsee heidän kahden taalan suklaakakkunsa! Enpä olisi uskonut, että laatikkoon pakattu suklaakakku voisi olla niin hyvää.
Auringonlasku oli jälleen kaunis. Käännyttyämme pois Interstatelta näimme lauman villihevosia. Onneksi Riku ehti jarruttaa, koska yksi jäi hetkeksi tielle meitä odottelemaan!
Saavuimme myöhään South Lake Tahoelle, joka ei näyttänyt siltä kuin olisi odottanut. Rauhallisten järvimaisemien sijaan se oli ennemminkin paikallinen Kanaria (vaikken koskaan ole Kanarialla käynytkään) - ravintoloita, baareja ja hotelleja tiiviissä ryppäässä. Ajoimme Koan leirintäalueelle, mutta telttapaikat olivat niin huonoja, ettemme halunneet jäädä sinne. Telttapaikasta olisi saanut maksaa siellä nelisenkymppiä. Palasimme vartin verran takaisinpäin Campground By The Lake -leirintäalueelle, telttapaikan hinta oli $24, ja edessä oli yö autossa, koska kovalle maalle havupuiden siimekseen teltan kokoaminen ei tällä kertaa houkuttanut.
Päivä 21 / 23.9.2012 / South Lake Tahoe, CA - Carson Valley, CA - Virginia City, NV - Carson City, NV - Minden, NV - Topaz Lake, NV
Heräsimme autossa nukutun yön jälkeen pohtimaan, missä mennä suihkuun, koska olimme edellisenä iltana huomanneet, että suihkutilat tällä leirintäalueella olivat kamalat. Laitoimme navigaattoriin määränpääksi uima-allas, ja pian ajoimmekin kohti Carson Valleyn swim centeriä. Lake Tahoen järvimaisemien ihailu jäi täten aika vähiin, kun matka Carson Valleyyn oli tehtävä ajamalla ensin mutkaista tietä useamman tuhannen jalan kokeuteen ja sitten ajamalla vähintään yhtä mutkaista tietä alas.
Uimakeskuksessa oli meneillään jokin tapahtuma, joten vain sisältaat olivat yleisön käytössä. Ne eivät olleet kovin houkuttelevat, joten piipahdimme yhdessä altaassa hetkisen, sitten hyödynsimme suihkutiloja ja pian olimme jo takaisin autolla. Järjesteltyämme jälleen matkatavaroitamme muutaman tovin lähdimme ajamaan kohti Virginia Cityä. Riku oli nähnyt edellisenä iltana mielenkiintoisen kaupan, jota yritimme bongata Virginia Cityn risteyksestä siinä onnistumatta. Sitten ajoimme villin lännen saluunakaupunkiin.
Virginia City oli näkemisen arvoinen paikka. Mielenkiintoisia kauppoja, baareja ja muutama kasinokin :) Paikallinen nähtävyys on Suicide table, jonka omistajilla on ollut huonoa tuuria korttipöydässä:
Tarkoituksemme oli ollut ajaa Yosemiten kansallispuistoon ja viettää siellä leirielämää seuraavien kahden yön ajan, mutta puiston kahdella leirintäalueella muutamaa viikkoa aiemmin levinnyt vaarallinen hantavirus ei innostanut leireilemään. Sen sijaan ajoimme aivan Kalifornian tuntumassa Nevadan puolella kaupungista toiseen ja kävimme tutustumassa paikallisten tienvarsikasinojen pelitarjontaan, ja hauskaa oli :) Nukuimme aamuyöstä autossa pari tuntia Topaz Laken tienoilla , kun karttaan merkityn leirintäalueen tarkka sijainti ei meille selvinnyt.
Kolmannen viikon päättyessä mailimittari näytti lukemaa 4444. Ylimääräiset mailit ovat kertyneet lähinnä haluamistamme suunnitelmanmuutoksista. Osavaltioita tuli kolmannella viikolla viisi lisää: Wyoming, Montana, Idaho, Nevada ja Kalifornia, kun jo hetkeksi Kalifornian puolellakin kävimme.
Päivä 22 / 24.9.2012 / Topaz Lake, NV - [Yosemite, CA] - West Sacramento, CA
Heräsimme varhain ja pesimme hampaat paikallisella Shellillä. Riku kävi ostamassa aamiaiseksi smoothieta ja hedelmiä kaupasta, josta ei tiennyt päältä päin oliko se auki. Kauppias oli kuulemma vanha mummo. Ajomatkaa Yosemiten portille oli pari tuntia. Tie 395 kohti Yosemiten itäpuolen sisäänkäyntiä oli jälleen hieno ajoreitti. Mono Lake, järvi juuri ennen kääntymistä kohti Yosemitea, näytti hienolta aamuauringossa.
Yosemiten itäpuolen vuoret tekivät vaikutuksen. Yosemiten portilla meiltä peri 20 dollarin automaksun park ranger, joka oli niin iloinen, että siitä olisi tullut kuka tahansa hyvälle tuulelle.
Ajoimme pitkin kapeaa Tioga Pass Roadia, joka on talvisin suljettu, kohti Yosemite Valleytä. Tämä reitti on ehdottomasti ajamisen arvoinen ja pysähdyimme useamman kerran. Tioga Pass Roadin varrelta lähti useita vaellusreittejä. Liikennejärjestelyt vuoristoisessa Yosemitessa ovat paljon aiemmin näkemiämme kansallispuistoja Grand Tetonia ja Yellowstonea huonommat, koska vaellusreittien lähtökohdissa ei ole pysäköintialueita, vaan autot on jätettävä muutamia näköalapaikkoja lukuun ottamatta tien viereen.
Ajoimme Yosemite Valleyyn ja kävimme noutamassa leiman Rikun kansallispuistopassiin puolenpäivän jälkeen. Laaksossa leijui todella paha haju, joten en voi suositella muille herkkänenäisille. Lisäksi ampiaisryhmä hyökkäsi automme luo heti sen pysäköityämme.
Kävimme tuetenkin ihastelemassa Yosemiten pääjuttua, eli näkymää El Capitanille Tunnel Viewltä. Puistossa on paljon yksisuuntaisia teitä, ja sekin hankaloitti kulkemista. Tämä tarkoitti, että meidän oli ensin ajettava tunnelin toiseen päähän ja käännyttävä takaisin, koska tulimme Yosemite Valleystä päin.
Yosemite taitaa olla kiipeilijöiden ja vaeltajien paratiisi, ja oli se ihan mukava nähdä, muttei se ehkä ollut yhtä vaikuttava kuin Yellowstone, eikä ylipäätään aivan sellainen kuin odotti.
Lähdimme vähitellen ajamaan kohti puiston uloskäyntiä ja tietä 120. Koska moni Kalifornian KOA-leirintäalue on saanut enemmän haukkuja kuin kehuja, ajoimme West Sacramentoon asti, jonka KOA oli saanut hyvät arvostelut ja hyvä se olikin. Nukuimme tyytyväisinä teltassa palmujen alla. Vaikka lämpötila laskikin yöksi reippaasti, oli yö silti lämmin. Harmi, ettemme jaksaneet lähteä katsomaan elokuvaa drive-iniin tai tutustumaan Sacramentoon, mutta uni maittoi edellisten parin autossa nukutun yön jälkeen.
-Liisa
- Posted using BlogPress from my iPad
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti