Ensimmäinen aamu leirintäalueella oli hieman viileä, mutta sää lämpeni nopeasti. Leirintäalue vaikutti suht eläväiseltä näin alkusyksystäkin. Syyspäivien lämpötilat eroavat Suomen koleudesta toki merkittävästi. Telttailijoita ei ollut kuin pari, mutta kaikenkokoisia matkailuautoja sen sijaan vähintään kolmekymmentä leirintäalueen eri puolilla, ehkä enemmänkin. Mökeissäkin näytti olevan asukkaita.
Maksettuamme majoituksen päärakennuksella järjestelimme matkatavaramme niin, että valmistauduimme ottamaan vain repun ja pienen lentolaukun Bostoniin. Tämä järjestely osoittautui toimivaksi suurkaupungissa, ja aiommekin tehdä samoin myös esim. Chicagossa. Pysäköintihalleista kun kuitenkin aina on jonkin verran matkaa hostelliin tai hotelliin, jossa yövymme.
Emme kuitenkaan lähteneet suoraan Bostoniin. Majoitusta maksaessamme kysyimme vinkkiä isosta ostoskeskuksesta Bostonin lähellä, ja meille suositeltiin leirintäalueelta puolen tunnin ajomatkan päässä ollutta ostosparatiisia nimeltään Wrentham Village Premium Outlets. Lähdinme ajamaan kohti Wrenthamia niin, että olimme perillä suunnilleen puoliltapäivin. Osoittautui, kuten toki nimestä olisi voinut päätellä, että kyseessä ei ollut vain ostoskeskus vaan iso ostoskylä - suomalaisen pikkukaupungin keskustan kokoinen!
Teimme ostoksia: Riku osti urheiluvaatteita -30% alennuksella (merkki on kuulemma jenkkihintoihin verrattuna kalliimpi Suomessa), itse ostin koruja ja vaatteita, ja alennus taisi olla kaikissa vähintään -50%. Riku yritti löytää myös vaelluskenkiä ja -vaatteita, mutta mieluisia ei vielä löytynyt, eikä myöskään minulle pikkulaukkua, jota kaipaan joka päivä enemmän ja enemmän (en ottanut sellaista lainkaan mukaan, koska ostan aina joka matkalta uuden).
Viiden tunnin ostosrupeaman päätteeksi kävimme syömässä paikan food courtissa, jollaisia on viime vuosina ilmestynyt Suomeenkin. Siis useita ruokailuvaihtoehtoja: kiinalaista, pizzaa, voileipiä jne. ja näille yhteinen iso alue, jossa on pöydät ja tuolit. Valitsimme tällä kertaa Sbarron pizzapalat. Pidämme molemmat smoothiesta, ja Riku meni ostamaan vielä sellaisen, mutta mikä pettymys: liikkeen nimi oli fresh-jotain, mutta mansikka-kiivi"smoothie" sisälsi kiivisiirappia jne. ja oli kaukana raikkaasta, tuoreista hedelmistä valmistetusta smoothiesta! Siispä jätettyämme juomatta siirapin ja syötyämme törkeän hyvät pizzapalat lähdimme etsimään autoamme suurelta parkkipaikalta ja kohti Bostonia.
Olimme alun perin ajatelleet menevämme torstaina Salemiin Bostonin lähelle, mutta tämän miellyttävän muutoksen suunnitelmiin vuoksi päätimme jättää Salemissa käynnin lauantaille. Sen sijaan ajoimme Bostoniin Quincyn kautta, näin saimme ihailla merenrantaa ja nähdä Bostonin piirtyvän vasten taivaanrantaa auringon jo laskiessa.
Ajoimme Bostonin keskustaan, ja meitä tervehtivät upeat punatiiliset vanhat rakennukset ja korkeat pilvenpiirtäjät. Olimme selvittäneet jo Suomessa, että Ritz-Carltonin alla on Millenium Parking Garage, joka olisi hostellimme lähellä ja johon auton voisi turvallisesti jättää hintaan $30/vuorokausi. Tätä protestoin pitkään, että hinta auton säilyttämisestä on lähes sama kuin hinta omasta yöpymisestä, mutta halusimme nähdä myös kaupunkeja matkamme varrella ja luonnollisesti haluamme pidempien pysähdysten ajaksi automme turvaan. Siispä kalliit pysäköintimaksut otettiin matkan kustannuksissa huomioon yöpymällä hostelleissa Saimme sentään auton sisätilaan - näimme myös ulkoparkkiksen, jossa hinta olisi ollut mukavat $29/vuorokausi.
Suunnistimme siis jalan muutaman korttelin päähän, keväällä auenneeseen HI Bostoniin. Siellä kohtasimme reissun seuraavan vastoinkäymisen: olimme varanneet 2 paikkaa 6 hengen sekadormista, mutta hostelli oli ylibuukattu, ja meidät olisi laitettu ensimmäiseksi yöksi eri dormeihin. Sehän ei tietenkään meille käynyt jo siksikin, että tavaramme olivat samassa laukussa. Emmekä ylipäätään halunneet eri huoneisiin. Mikä oli ärsyttävintä, tilannetta ei selitetty meille lainkaan ennen kuin meille vain ojennettiin eri huoneiden avaimet! Aikanme väänsimme asiasta, ja lopulta saimme heiltä sen verran rahaa kuin erotus on samassa huoneessa yöpymiseen toisessa hostellissa, 40 Berkeleyssä, joka ei majoita useampaa kuin yhtä vierasta dormeihin, eli saimme oman huoneen. Tähän meni paljon aikaa ja vaivaa, ja jouduimme siirtymään tavaroinemme (minäkin onneksi pystyin kantamaan jotain pientä) noin kilometrin verran toiselle hostellille, mutta palvelu ensimmäisessä oli niin surkeaa, ettei muuta vaihtoehtoa ollut.
Yövyimme lopulta molemmat yöt 40 Berkeleyssä. Hostellille sisäänkirjautumisen jälkeen kävimme kävelyllä kauniissa naapurustossa, jossa oli upeita taloja, ja istuimme iltaa läheisessä baarissa.
Baarista palatessamme kävimme hostellin viereisessä Seven-Elevenissä ostamassa vielä pientä iltapalaa. Sieltä löytyi ihan oikeaa smoothieta :) Hostellilla oli kaikista näkemistäni hostelleista paras oleskelutila - suuri, hyviä huonekaluja - joten hyödynsimme vielä sitä yön tunteina. Selviteltäviä asioita koskien jatkoreittiä riitti, joten blogipäivitykset jäivät siltä illalta. Respan väki halusi tietää, miten hyvää yötä sanotaan suomeksi, ja pidin heille pikakurssin siitä, miten h, y, ä ja ö sanotaan. Tällaiset pienet kohtaamiset ovat aina ulkomailla ollessa yhtä mukavia.
Torstai oli sään puolesta jo parempi päivä. Koko ajan on ollut kyllä lämmintä, mutta tiistaina ja keskiviikkona satoi aika lailla, emmekä olleet sen takia voineet mennä merenrantaristeilylle Cape Codissa. Liian kuumaa ei tarvitsekaan olla.
Päivä 5 / 7.9.2011 / Boston ja Cambridge, MA
Perjantaina lähdimme viettämään Boston-päivää puoliltapäivin valvottuamme edellisiltana myöhään. Sää oli puolipilvinen ja oli tosi lämmin. Olin huomannut hostellin antamasta esitteestä aamulla parinkin eri olutpanimon tehdaskierrokset. Molempia emme ennättäneet tehdä, mutta Samuel Adamsin olutpanimolla pääsimme vierailemaan. Menimme lähettyville metrolla - reissun ensimmäinen metromatka, ja jälleen yksi lisää listaan vierailluista metroista ympäri maailman - ja panimo oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Aulassa ennen varsinaista panimokierrosta oli esillä Samuel Adamsin tuotevalikoimaa ja historiaa.
Kierros tehtaalla päättyi oluenmaisteluun. Riku urakoi lasien tyhjennyksen meidän molempien puolesta :D Minäkin maistoi hieman, ja vaikken oluesta pidäkään (ja kun alkoholijuomat ovat muutenkin kiellettyjä välilevynpullistuman lääkkeiden vuoksi), oli olut, jota saa vain Bostonista hanasta, parasta koskaan maistamaani olutta. Lisäksi opimme oluenmaisteluvaiheet sisältäen värin ihailua, kirkkauden katselua ja sitä varsinaista maistelua :) Onneksi opas ei valinnut minua uhrikseen kysyessään eräältä joukosta, jotka ensimmäistä kertaa maistoivat Samuel Adamsin olutta, miksi - jo kyseinen nainen sai sen verran rankkaa buuausta kertoessaan, ettei pidä oluesta :D
Itselleni kierros ei ollut mikään elämys, mutta Riku selvästi tykkäsi - ja hyvä niin, etenkin kun hän joutuu ajamaan koko ajan ainakin ensimmäiset viikot. Oloni on kylläkin ollut viime päivinä jo yllättävän hyvä, joten ehkä pääsen ratin taakse vielä tulevien viikkojen aikana! Toki edelleenkään en voi esim. kantaa mitään, koska huomaan kyllä, että pullistuma muistuttaa itsestään ylimääräisestä rasituksesta, kuten matkatavaroiden siirtelystä. Flunssakin onneksi hellitti pian alettuaan, joten tässähän on päässyt ihan lomailun makuun!
Olutpanimolta jatkoimme jälleen metrolla kohti Harvardia, joka on itse asiassa Cambridgen puolella.
Iltapäivä oli jo pitkällä, joten menimme Harvardin metroaseman läheisen kirjakaupan kahvilaan lounaalle. Jaoimme wrapin ja patongin, ja tässä paikassa oli saatavilla myös kippo erilaisia meloneja (ilman mitään siirappeja/ks. edellinen päivä). Autoon kun on vaikea ottaa mukaan oikeastaan muita hedelmiä kuin banaaneja, etenkin kun meillä ei ainakaan vielä ole kylmälaukkua.
Myöhäisen lounaan jälkeen (ja ostettuamme pinon kirjoja) kävimme tietysti kävelyllä Harvardin yliopiston alueella. Eräs suomalainen nuori nainen tuli pyytämään, että ottaisin kuvan kamerallaan hänestä kuultuaan jutustelumme :)
Harvardista menimme metrolla Fenway Parkiin juuri pahimman iltapäiväruuhkan aikaan. Ehdimme käydä vielä ostamassa kansion, johon säilömme kaikki luottokorttikuitit tarkistamista varten, sekä kortit ja esitteet, jotka säilytämme ihan vain koska haluamme :) Jokaisessa liikkeessä tarjotaan jäsenkorttia, niin myös tässä. "We are just visiting", olemme vain käymässä, tulee jo näin muutaman päivän jälkeen lähes automaattisesti meiltä molemmilta. Osa myyjistä kysyy sen jälkeen, mistä olemme. Tähän mennessä paras reaktio tuli myyjältä perjantai-iltana, kun hän kysyi, "Where is that?" eli missä se on :D
Jatkoimme kohti baseball-stadionia, kun yllättäen alkoi rankkasade ja lyhyt ukkosmyrsky noin puolta tuntia ennen kuin pelin olisi pitänyt alkaa, joten pelin alku viivästyi. Sitten ei enää satanut koko iltana. Tämän viivästyksen vuoksi meille jäi hyvää aikaa tehdä Red Sox -fanituoteostoksia :D Olimme jo katselleet etukäteen netistä, että Red Soxin tunnus, B-kirjain, on aika kivan näköinen. Ja kun kyseessä on tylsä, mutta amerikkalaisten keskuudessa valtavan suosittu laji, pitihän meidän yrittää samaistua joukkoon. Ostin svetarin (jota tosin en koko iltana voinut käyttää, kun muutenkin oli jo kuuma) ja Riku osti minimailan. Sopivaa lippistä ei Rikulle vielä löytynyt.
Menimme katsomoon jo kun valmistelut olivat käynnissä:
Sitten oli tietenkin kansallishymnien aika (vastassa siis oli Toronto Blue Jays), ja sitten päästiin seuraamaan peliä.
Mennessäni ostamaan kesken pelin vesipullon minulle kuitenkin tuli olo, että olen väärässä paikassa, koska kaikilla luki paidassa, lakissa tai jossain muualla Red Sox, joten kävin vielä katsomassa lippiksiä ja löysin meille molemmille sopivan koon, joten pystyimme sitten naamioitumaan aina tarvittaessa.
Peli itsessään on aivan käsittämättömän tylsä - etenkin kun ei ymmärtänyt kaikkea mitä tapahtui - vaikka Riku yrittikin kovasti selittää. Siksi ei ollut vaikea päätös lähteä pois kesken seitsemännen vuoroparin aikana, etenkin, kun Red Sox oli häviöllä.
Eniten illassa yllätti se, kuinka suuri stadion oli lähes jokaista paikkaa myöten täynnä, vaikkei ollut mikään ratkaiseva peli (kai). Mutta se näkyi, että bostonilaiset rakastavat omiaan ja jaksavat kannustaa heitä loppuun asti, ja lopputulos kai olikin tasaisempi kuin lähtiessämme ollut tilanne 1-5 (tai jotain sinne päin). Kannatti käydä kuitenkin!
Jatkamme pian matkaa, joten eilisen ja lauantain tapahtumien kertominen jää toiseen kertaan...
-Liisa
- Posted using BlogPress from my iPad
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti